Minibussin kuljettajan epäillään aiheuttaneen Rovaniemen kuolonkolarin

Lapin poliisi on kertonut lisätietoja eilen Rovaniemellä tapahtuneesta linja-auton ja minibussin yhteentörmäyksestä, jossa kuoli kaksi ihmistä ja loukkaantui useita.

Pelastustehtävissä onnettomuuspaikalla oli useita Lapin pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä sekä poliisi. Tie oli onnettomuuden vuoksi poikki torstaina useita tunteja.
  • Pirkko Kukko-Liedes
  • Tiinamaija Rantamartti

Poliisi epäilee, että Rovaniemellä torstaina kahden ihmisen kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus johtui minibussin kuljettajan toiminnasta. Minibussin kuljettaja oli toinen onnettomuudessa menehtyneistä.

Tutkinnan tässä vaiheessa minibussin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta sekä vammantuottamuksesta. Poliisi tähdentää, että tutkinta on alkuvaiheessa ja nimikkeet voivat tarkentua sen edetessä.

Kaksi ihmistä kuoli ja useita loukkaantui, kun linja-auto ja minibussi törmäsivät yhteen torstaina iltapäivällä Rovaniemellä Pellontiellä, noin 25 kilometriä kaupungin keskustasta.

Turmassa menehtyi minibussin kuljettajan lisäksi yksi minibussin matkustaja. He kuolivat tapahtumapaikalla. Onnettomuudessa oli osallisena 37 henkilöä, joista 31 oli linja-autossa ja kuusi minibussissa. Linja-auto oli tilausajossa.

Poliisin mukaan autot ajoivat nokkakolarin toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Ajokeli oli erittäin huono. Lumisade ja ajoradalla pöllyävä irtolumi heikensivät ajo-olosuhteita.

Ajoneuvojen matkustajat olivat pääosin matkailijoita Singaporesta ja Kiinasta. Poliisi kertoo olevansa yhteydessä maiden lähetystöihin.

Kaikki loukkaantuneet tarkastettiin Lapin keskussairaalassa, ja vakavimmin loukkaantuneet jäivät sairaalaan hoidettavaksi.

Kartta liikenneonnettomuuspaikasta Pellontiellä, Rovaniemi.
Onnettomuuspaikka sijaitsee Pellontiellä noin 25 kilometriä Rovaniemen keskustasta. Kuva: Leena Luotio / Yle, Mapcreator, OpenStreetMap

20.12.2024 klo 15:53. Tarkennettu jutun alkuun, että minibussiin kuljettaja kuoli turmassa.