Korona-aikaan tehty ilotulituksista luopuminen jäi käytännöksi Vaasassa – uudenvuoden juhlan kruunaa vesivaloesitys

Vaasassa vuodenvaihdetta juhlistetaan vesivaloesityksillä. Myös kaupungin uusi, muun muassa omassa markkinoinnissa käytettävä, tunnusmusiikki julkaistaan tänään.

Vaasassa ilotulituksen korvaa uutenavuotena 2024 Dancing fountains -vesivaloshow.
Dancing Fountains -esitys juhlistaa Vaasassa uudenvuoden juhlintaa. Kuva: Dancing Fountains
  • Pekka Ruissalo
  • Antti Haavisto

Korona-aika aiheutti Vaasan kaupungille hieman odottamattoman seurauksen.

Viestintä- ja markkinointijohtaja Leena Forsén kertoo, että kaupungille oli tuolloin helppo päätös jättää perinteinen uudenvuoden ilotulitus väliin.

Käytännöstä tuli lopulta pysyvä.

Kaupunki alkoi saada asukkailta palautetta, jossa ratkaisuun oltiin tyytyväisiä.

– Kaupunkilaiset olivat sitä mieltä, että ratkaisu oli hyvä niin eläinten kuin ympäristönkin kannalta. Monia oli häirinnyt myös ilotulituksen äänekkyys, kertoo Forsén.

Vesivaloesitys ja uutta musiikkia

Tänä vuonna Vaasan kaupungin uudenvuodenjuhlan vetonaulana on Dancing Fountains -otsikolla toteutettava esitys. Esitykset alkavat torin vapaudenpatsaan edessä kello 18 ja niitä nähdään puolen tunnin välein aina kello 21 saakka.

Esitys yhdistää Forsénin mukaan monenlaisia tehokeinoja. On valoa, on ääntä, on tulielementti.

– Halusimme tarjota asukkaille jotain uutta. Vesi ja meri ovat vaasalaisille tärkeitä elementtejä, ja mukana on valoa, musiikkia ja tulta, Forsén kertoo.

Illalla kuullaan myös Vaasan kaupungille sävelletty uusi tunnusmusiikki, joka esitetään ensimmäistä kertaa uudenvuodenaattona.

– Nyt oli myös käytännön tarve uudelle musiikille. Kaupunki käyttää paljon musiikkia markkinoinnissaan, ja olemme joutuneet sitä tähän asti ostamaan. Päätimme, että tarvitsemme oman musiikin ihan kustannussyistäkin.

Hienolta näyttää

Myös Leena Forsén odottaa innolla, mitä illalla tuleman pitää. Hän sanoo, ettei ole vielä itsekään nähnyt esitystä livenä.

– Toivon, että luvassa on kaupunkilaisille ihana elämys, joka aloittaa uuden vuoden onnellisesti, Forsén toivoo.