Metroliikenteessä tekninen vika – metro liikennöi epätasaisilla vuoroväleillä

HSL:n arvion mukaan häiriö kestää iltakymmeneen asti.

Ett orange tåg far iväg.
Kuvituskuva Rautatientorin metroasemalta Helsingistä. Kuva: Jan Wikblad / Yle
  • Anna Horppu

Tekninen vika vaikuttaa metroliikenteeseen uudenvuoden aattoiltana.

Helsingin seudun liikenne (HSL) kertoo viestipalvelu X:ssä, että teknisen vian takia metro liikennöi epätasaisilla vuoroväleillä.

Välillä Kivenlahti–Soukka metroa voidaan liikennöidä vain toista raidetta pitkin.

HSL arvioi, että häiriö kestää kello 22 asti.

Sunnuntaina HSL tarkensi, että metroliikenteen viivästyksiin vaikutti myös mielenilmaus, jonka vuoksi metrojuna seisoi jonkin aikaa Sörnäisissä. Mielenilmauksessa kannatettiin ilmaista joukkoliikennettä.

HSL kertoo verkkosivuillaan, että uudenvuodenaattona tiistaina on käytössä perjantain aikataulut. Lisäksi metro kulkee yöllä kaksi tuntia normaalia pidempään.

5.1. klo 19.11 juttua täydennetty. Lisätty tieto viivästyksiin vaikuttaneesta mielenilmauksesta.