Montenegron ampumisesta epäilty on kuollut

Poliisi kävelee pois päin kamerasta autoa kohti, jonka takaluukku on auki. Etualalla sinivalkoista nauhaa.
Poliisi turvaa rikospaikan sen jälkeen, kun mies ampui useita ihmisiä Bajicen kylässä lähellä Cetinjen kaupunkia 1. tammikuuta 2025. Kuva: Savo Prelevic / AFP
  • STT-AFP

Montenegron ampumisesta epäilty on kuollut, kertoo poliisi.

Poliisi oli piirittänyt epäillyn ja pyytänyt häntä laskemaan aseensa, jolloin epäilty oli ampunut itseään päähän. Poliisin mukaan epäiltyä oli yritetty viedä hoitoon, mutta hän oli kuollut saamiinsa vammoihin.

Epäilty oli ehtinyt olla teon jälkeen jonkin aikaa karkuteillä. Paikallismediat kertoivat aiemmin, että epäilty on 45-vuotias mies.

Keskiviikkoisessa ampumisessa kuoli ainakin kymmenen ihmistä, mukaan lukien kaksi lasta. Ampuminen tapahtui maan eteläosassa sijaitsevassa Bajicen kylässä lähellä Cetinjen kaupunkia.