Pelastuslaitosten vuodenvaihde sujui pohjalaismaakunnissa melko rauhallisesti – roskis- ja rakennuspalot työllistivät

Vaasassa luhtitalon parveke syttyi palamaan raketista. Keski-Pohjanmaalla raketeista aiheutuvia tehtäviä ei kirjattu yhtään.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen paloauto.
Pelastuslaitos kertoo, että Vaasassa paloi asunnon parveke ilotulitteen lennettyä sinne. Myös muita rakennuspaloja kirjattiin vuodenvaihteessa. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle
  • Elina Viitanen
  • Heini Holopainen
  • Tuomo Mäenpää

Pohjanmaan pelastuslaitoksen vuodenvaihde oli tapahtumien lukumäärällä mitattuna tavallinen vilkas ilta, joita sattuu muutamia jokaiselle kuukaudelle.

Eniten työllistivät palavat jäteastiat.

Pahin onnettomuus sattui Vaasassa, jossa Viestikadulla sijaitsevan luhtitalon parveke syttyi palamaan. Syynä oli ilotulite, joka oli lentänyt parvekkeelle ja sytyttänyt siellä ollutta irtaimistoa tuleen.

Huoneiston asukas yritti heittää palavaa irtaimistoa alas parvekkeelta. Hän sai tilanteessa lieviä palovammoja käsiinsä. Irtaimiston lisäksi ulkoverhoilu vaurioitui ja ikkunalasi halkesi.

Uudenvuoden päivänä Närpiössä Vestpunktvägenillä sattui henkilöauton ulosajo.

Autossa oli kaksi henkilöä, joista toinen pääsi itse ulos. Autoon jäänyt henkilö oli niin huonossa asennossa, että pelastuslaitos joutui avustamaan hänet ulos autosta. Hänen vammansa eivät olleet vakavia.

Etelä-Pohjanmaalla paloi omakotitalo

Myös Etelä-Pohjanmaalla vuodenvaihde oli rauhallinen.

– Onneksi on välillä näinkin, Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Keijo Kangastie huokaisee.

Seinäjoella sammutettiin muutama jäteastia, jotka saattoivat syttyä ilotulitteista.

Vakavin rakennuspalo tapahtui Lapuan ja Kauhavan kuntarajan tuntumassa Mäentiellä. Noin 140 neliön omakotitalo kärsi mittavat vahingot. Palon syttymissyystä ei ole tietoa.

Yksi henkilö loukkaantui palossa.

– Hän pelastautui palavasta talosta viime hetkellä, päivystävä palomestari Matti Hietalahti kuvaa tilannetta.

Teuvalla noin 200 neliön ulkorakennus kärsi vahinkoja, kun lämpökeskuksen piipun ympärillä välipohja syttyi tuleen. Talon isäntä loukkaantui lievästi tehdessään alkusammutustöitä.

Alajärvellä puolestaan paloi noin 30 neliön pihasauna. Saunaa lämmittänyt henkilö nukkui pukuhuoneessa, kunnes heräsi palon ääniin. Pukuhuone säästyi vahingoilta, mutta saunassa vahingot olivat merkittäviä.

Keski-Pohjanmaalla rauhallista

Keski-Pohjanmaalla pelastuslaitos ei saanut yhtään uuden vuoden juhlintaan tai rakettien ammuntaan liittyviä tehtävää.

Pelastuslaitoksen mukaan tyypillisesti syksyinen venetsialaisten juhlinta aiheuttaa enemmän raketteihin liittyviä hälytystehtäviä kuin vuodenvaihde.

Koko maassa hätäkeskukset vastaanottivat 14 200 hätäilmoitusta. Viime vuonna vastaava luku oli 13 200. Eniten tehtäviä sai ensihoito, toiseksi eniten poliisi. Pelastus sai tehtävistä vain viisi prosenttia. Viime vuonna vastaava luku oli kahdeksan prosenttia.