Sijoittajien hätä jatkuu: Taas yksi kiinteistörahasto pisti ovet säppiin

Titanium Rahastoyhtiö keskeyttää toistaiseksi hoivakiinteistöihin sijoittavan rahastonsa lunastukset. Syynä on sijoittajakadon patoaminen.

Asuinkerrostaloja Helsingin Kalasatamassa ylhäältä päin kuvattuna.
Nyt jo kahdeksan kiinteistörahastoa on keskeyttänyt tai rajoittanut lunastusten maksamista asiakkaille. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Minna Pantzar

Titanium Oyj:n tytäryhtiö Titanium Rahastoyhtiö tiedotti tiistaina keskeyttävänsä väliaikaisesti erikoissijoitusrahasto Titanium Hoivakiinteistön lunastusten toteuttamisen toimeksiantojen normaalia suuremman määrän ja hiljaisen kiinteistömarkkinan takia.

Tiedotteen mukaan päätös lunastusten väliaikaisesta keskeyttämisestä on tehty osuudenomistajien etujen suojelemiseksi ja yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti.

Lunastukset toteutetaan myöhemmin erikseen ilmoitettavana ajankohtana tällöin laskettavaan rahasto-osuuden arvoon. Tiedotteessa arvioidaan, että kaupankäynti kiinteistömarkkinassa voisi vilkastua kuluvan vuoden aikana korkojen laskun takia.

Titanium Oyj on pörssiyhtiö. Sen osake on ollut päivällä noin viiden prosentin laskussa.

Ongelmat koskevat piensijoittajille suunnattuja rahastoja

Kiinteistörahastojen jo pitkään vaikeutunut tilanne nousi otsikoihin, kun OP-Rahastoyhtiö ilmoitti uudenvuodenaattona kahden rahastonsa lunastusten ja merkintöjen keskeytyksistä.

OP:n kahden rahaston lisäksi myös Mandatum, EQ, Evli, S-Pankki ja Ålandsbanken ovat kertoneet kiinteistörahastojensa keskeytyksistä tai lunastusrajoituksista.

Suomessa toimii 29 kiinteistörahastoa, mutta ne ovat sijoittajaprofiililtaan erilaisia. Osa on suunnattu suursijoittajille ja vain kymmenkunta on suunnattu myös piensijoittajille.

Keskeytyksiä ja rajoituksia ovat asettaneet juuri ne rahastot, jotka on suunnattu piensijoittajille. Rajoituksia voi olla vielä tulossa niihinkin, jotka vielä toimivat normaalisti, sanoo Hypon pääekonomisti Juho Keskinen.

– On se mahdollista, että näitä tulee lisää. Lunastuspyyntöjä tulee varmasti lisää ja on mahdollista, että tässä ilmapiirissä rahastot joutuvat turvautumaan rajoituksiin.

Hypon pääekonomistin Juho Keskisen mukaan avoimia kiinteistörahastoja on kymmenkunta ja nyt jo kahdeksan on asettanut tiukkoja rajoituksia sijoittajien rahojen nostolle.

Keskinen ei usko kiinteistörahastojen romahdukseen - juuri siltä lunastusten keskeytykset suojaavat, kun lunastuksia varten kiinteistöomaisuutta ei tarvitse myydä pilkkahintaan.

– Kyllä tässä nyt odotetaan tilanteen paranemista. Asuntokaupassa ollaan nähty jo elpymistä, ja kun asuntotarjonta aikanaan heikkenee, paranee vuokramarkkinakin. Asuntorahastojen arvo muodostuu niistä asuntokiinteistöistä ja vuokratulosta. Molemmissa komponenteissa ollaan menossa parempaan päin.

”Säästöjen takavarikointi” suututtaa monia

Rajoitustoimenpiteiden piirissä olevissa rahastoissa voi olla kiinteistömarkkinoita seuraavan Suomen Yrittäjien pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan jopa 100 000 asiakasta.

Sulkutila on järeä toimenpide. Lievempiä keinoja ovat lunastussummien rajoitukset ja pidennetyt lunastusajat. Nyt lunastusajat ovat pidentyneet 9–12 kuukauden mittaisiksi ja pahimmassa tapauksessa rahojaan odottavalle voi tulla vielä keskeytys päälle.

Yksi kiinteistörahastojen toimintaan omakohtaisella kokemuksella pettynyt on eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps.). Facebook-sivullaan hän muun muassa kirjoittaa, että lunastusten rajaton lykkääminen tarkoittaa piensijoittajien säästöjen takavarikointia.

Lisätty klo 15.31 Hypon Keskisen kommentit ja video.

Asuntomarkkinoita pitkään seurannut Juhana Brotherus arvioi, että sijoittajien rahat voivat olla jumissa jopa vuoden.