Punaisten muistomerkkejä töhrittiin Joensuussa hakaristeillä

Julkiset taideteokset sijaitsevat Joensuun Siilaisella.

Punaisten muistomerkki, jota on töhritty valkoisella maalilla.
Taidemuseo pyrkii pudistamaan töhryt mahdollisimman nopeasti. Kuva: Pauliina Tolvanen / Yle
  • Marianne Mattila

Joensuussa on töhritty kahta sisällissodan punaisten muistomerkkiä maalilla. Kyseessä ovat Elonpirta-muistomerkki ja hautamuistomerkki Siilaisella. Kumpaankin teokseen on maalattu hakaristejä. Elonpirta-muistomerkin pylväissä lukee petturi.

Töhrimisestä kertoi ensimmäisenä Sanomalehti Karjalainen. Lehden kautta se paljastui myös Joensuun taidemuseolle.

Taidemuseon amanuenssi Mikko Kuosmanen kertoo, että töhryt yritetään poistaa mahdollisimman pian. Teoksien puhdistamiseen vaikuttaa, millaista maalia töhrijä on käyttänyt.

Jos maali on aivan muistomerkin pinnassa, puhdistus onnistuu museon työntekijöiltä. Jos se on imeytynyt syvemmälle, avuksi tarvitaan konservointipalveluja. Siinä tapauksessa puhdistaminen maksaa enemmän.

Punaisten muistomerkki, jota on töhritty valkoisella maalilla.
Elonpirta-muistomerkin pylväissä lukee petturi. Kuva: Pauliina Tolvanen / Yle

Kuosmasta huolettaa julkisten muistomerkkien ja taideteosten yleinen arvostus.

Vastaavaa ei ole tapahtunut sinä aikana, kun Kuosmanen on työskennellyt taidemuseossa parin vuoden ajan. Sinä aikana joitain pieniä kirjaimia on puhdistettu julkisista taideteoksista. Punaisten muistomerkkeihin kohdistetut teot ovat vakavampia.

– Myös teokseen maalattu teksti tuo tähän tapaukseen erilaisen poliittisen sävyn, Kuosmanen sanoo.

Joensuun taidemuseo ottaa mielellään suoraan vinkkejä yleisöltä, jos joku huomaa, että julkista taideteosta on töhritty tai vahingoitettu. Se onnistuu museon nettisivujen kautta.