Kuntien rahoittamaan pikavuorolinjaan Lahden ja Jämsän välillä on riittänyt kyytiläisiä kohtuullisesti.
Yhdellä vuorolla on ollut keskimäärin seitsemän matkustajaa kokeilun ensimmäisen kuukauden aikana joulukuussa. Vuoroja on ajettu kolmena päivänä viikossa eli tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin.
Tiistaisin ja perjantaisin on ajettu vuoropari sekä aamulla että iltapäivällä, ja sunnuntaina yksi vuoropari iltapäivällä.
Joulun aikaan matkustajamäärä nousi pariin kymmeneen ja ylikin, sanoo Pirkanmaan ely-keskuksen joukkoliikennevastaava Jukka Pekka Vallius. Suosituimpia ovat olleet perjantain ja sunnuntain vuorot. Tiistaisin matkustajia on ollut hieman vähemmän.
Vallius pitää matkustajamäärää hyvänä, sillä pikavuoroliikenteessä oli syksyn mittainen tauko Onnibussin lopetettua säännöllisen liikennöinnin loppukesällä.
Kuntien järjestämänä pikavuoro on liikenteessä toukokuun loppuun saakka. Hintaa puolen vuoden kokeilulle kertyy noin 90 000 euroa ja maksajina ovat valtatie 24 varren kunnat sekä Pirkanmaan ja Keski-Suomen ely-keskukset. Kuntien toiveena on markkinaehtoisen liikenteen paluu, mutta mahdollisuudet siihen selviävät vasta myöhemmin talvella tai keväällä.
Korjattu 10.1.2025 klo 16.21 liikennöintikokeilun hinta 90 000 euroon. Alunperin tekstissä oli summana virheellisesti 130 000 euroa.