Yle jäljitti eläinsuojelurikoksesta epäillyn talon Lieksassa – naapuri: ”Tienhaaraan tuotiin rekka-autolla koiranruokaa”

Yle vieraili kahdella kiinteistöllä, jotka omistaa pakettiautoon sullottujen koirien tapauksesta epäilty saksalaisnainen. Naapurit kertovat erikoisista havainnoistaan.

Havupuut reunustavat lumista ja auraamatonta pihatietä.
Yle jäljitti törkeästä eläinsuojelurikoksesta epäillyn omistamat kiinteistöt Lieksan maaseudulle. Toinen niistä sijaitsee syrjäisellä alueella. Kuva: Ari Haimakainen / Yle
  • Linda Inkinen
  • Laura Kosonen
  • Markku Malinen

Pihatiellä on paksu lumipeite. Näkee heti, että talolla ei ole käyty hetkeen. Syrjäistä kiinteistöä kiertää aita. Talo kuuluu yhdelle saksalaisnaisista, joita epäillään yli sadan koiran kaltoinkohtelusta.

Epäily törkeästä eläinsuojelurikoksesta nousi julkisuuteen, kun poliisi pysäytti uudenvuodenaattona Nurmeksessa pakettiauton. Sen kyytiin oli sullottu yli sata huonokuntoista koiraa. Yli puolet niistä jouduttiin lopettamaan.

Tammikuun alussa poliisin etsinnöissä löytyi Pohjois-Karjalasta lisää koiria, jotka on otettu eläinsuojeluviranomaisen haltuun. Myös niiden epäillään liittyvän samaan vyyhtiin.

Poliisi selvittää, liittyykö tapahtumiin saksalaisnaisten lisäksi muita henkilöitä.

Tiellä yli 40 koiraa

Yle jäljitti kaksi kiinteistöä, jotka toinen yhä vangittuna olevista epäillyistä omistaa Nurmeksen naapurikaupungissa Lieksassa. Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterin mukaan epäilty teki kaupat molemmista kiinteistöistä syksyllä 2020.

Toinen paikoista sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Lieksan keskustasta. Toinen paikka on syrjäisempi. Se sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Lieksasta harvaanasutulla alueella.

Molemmissa paikoissa naapurit olivat kiinnittäneet huomiota eläintenpitoon. Haastatellut esiintyvät tässä jutussa nimettömänä asian arkaluontoisuuden vuoksi. Heidän henkilötietonsa ovat Ylen tiedossa.

Yle haastatteli syrjäisemmässä paikassa kahta alueella paljon oleskelevaa vapaa-ajan asukasta.

Heidän mukaansa kiinteistön omistanut saksalaisnainen oli asunut tilalla asuntovaunussa ja koirat tilan huonokuntoisessa rakennuksessa. Vapaa-ajan asukkaat olivat nähneet pihapiirissä kymmenien koirien lisäksi joitakin hevosia ja vuohia.

– Eläimet juoksivat jatkuvasti tiellä ja lähistön talojen pihoissa. Koiria oli kymmeniä. Tuttavamme laski kerran auton ikkunasta, että pelkästään tiellä parveili 42 koiraa.

Haastateltujen mukaan koirat tilalla vaihtuivat ja niitä oli monen rotuisia. He kertovat nähneensä paljon myös pentuja, mutta välillä pennut hävisivät.

Yksi Ylen haastattelemista ihmisistä kertoo ilmoittaneensa eläintenpitoon liittyvistä ongelmista viime vuosina monta kertaa eri viranomaisille, muun muassa poliisille ja ympäristöviranomaisille.

Haastateltavien mukaan tilan tienhaaraan tuotiin rekka-autolla suuret määrät koiranruokaa, jota koirat söivät välillä suoraan pusseista.

Naapuruston vapaa-ajan asukkaat kuvailevat, ettei saksalaisnainen ollut halukas keskustelemaan vapaana juosseiden eläinten aiheuttamista ongelmista. Viime syksynä ennen lumien tuloa nainen ja eläimet lähtivät pihapiiristä. Sen jälkeen piha on ollut tyhjillään.

Kuivikkeita viskottu talon ikkunasta

Yle haastatteli kolmea naapuria myös lähempänä Lieksan keskustaa sijaitsevan kiinteistön ympäristössä.

He vahvistivat, että aiemmin talossa asui saksaa puhuva nainen, jolla oli runsaasti koiria, hevosia ja vuohia. Yle ei ole pystynyt vahvistamaan, asuiko talossa sen omistaja vai joku muu.

Yksi naapuri kertoo, että hevoset hävisivät pihasta jossain vaiheessa noin puolitoista vuotta sitten ennen kuin nainen muutti pois. Naapureiden mukaan talo on nyt toista talvea tyhjillään.

Osa lähistöllä asuvista naapureista oli huolestuneita eläimistä. Osa eläimistä vaikutti hyväkuntoisilta, mutta eläinten suuri määrä ihmetytti.

– Herätti huomioita, kun ohi ajaessa talon ikkunassa saattoi olla kymmenen koiraa.

Naapurit kertovat, että eläimet liikkuivat alueella melko vapaasti ennen kuin talon piha aidattiin. Eläimet karkasivat välillä muun muassa autotielle ja muihin pihoihin. Naapurien kertoman mukaan pihassa oli paljon erikokoisia koiria.

Yksi naapuri kertoi nähneensä talolla poliisin.

– Se ihmetytti, että talon ikkunasta oli viskottu pihalle kuivikkeita. Ikkunan alla oli kunnon kasa.

Nurmeksen ABC-liikenneasema.
Törkeästä eläinsuojelurikoksesta epäillyt jäivät kiinni Nurmeksen ABC-aseman ympäristössä kymmenien kilometrien päässä Lieksasta. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Poliisi ei paljasta tapauksen yksityiskohtia

Yle ei yrityksistä huolimatta tavoittanut tiistaina jutun tutkinnanjohtajaa, rikoskomisario Tomi Lautasta kommentoimaan naapureiden kertomia asioita. Tiedotteen mukaan poliisi ei esitutkinnallisista syistä kerro tarkemmin yksityiskohtia, kuten tapahtumien kulusta tai motiiveista, koirien alkuperästä tai epäiltyjen henkilöllisyyksistä.

Itä-Suomen poliisi tiedotti törkeän eläinsuojelurikoksen tutkinnasta.

Yksi kolmesta epäillystä, alle 30-vuotias nainen on vapautettu tutkintavankeudesta. Noin 60-vuotias äiti ja alle kolmekymppinen tytär ovat yhä tutkintavankeudessa. Kaikki kolme ovat Saksan kansalaisia.

Yle tavoitti äidin ja tyttären asianajajat. Kumpikaan heistä ei kommentoi tapahtumia tai rikosepäilyjä tässä vaiheessa millään tavalla.

Itä-Suomen poliisi tutkii äitiä ja tytärtä myös toukokuussa 2023 paljastuneesta epäillystä törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Noin 60-vuotiaalla naisella oli tuolloin Ruotsin rajalla pakettiautossa 80 huonokuntoista koiraa, jotka kaikki lopetettiin Ruotsin viranomaisten päätöksellä. Pakettiauton perässä oli pienehkö kuljetuskärry, josta löytyi kolme hevosta.

Nyt poliisi epäilee, että rajalla löytyneet koirat olivat peräisin Suomesta.

Poliisin Ylelle kertomien tietojen mukaan tuoreimpaan tapaukseen liittyvissä etsinnöissä Pohjois-Karjalassa ei ole löytynyt hevosia.

Poliisi on ollut naisten jäljillä jo pidempään. Taktisista syistä naiset otettiin kiinni juuri uudenvuodenaattona.

Myös vuonna 2023 paljastuneen epäillyn törkeän eläinsuojelurikoksen tutkinta on vielä kesken, mikä on poliisin mukaan normaalia.

Rikoskomisario Tomi Lautanen kommentoi Nurmeksessa paljastuneen epäillyn törkeän eläinsuojelurikoksen tutkintaa
Tomi Lautasen haastattelu tehtiin 9. tammikuuta.