Helsingissä oli lauantaina lunta runsaasti ja huoltoraitiovaunulla riitti tekemistä.

Eniten lunta on kertynyt Lahteen, sunnuntaina jo luvassa poutaa

Keli on ollut perjantaina ja lauantaina huono lumisateen ja kovan tuulen takia eteläisessä Suomessa. Iltaa kohden helpottaa.

    • Saara Hirvonen
    • Otso Karhu
    • Petteri Sopanen
    • Ari Tuhkanen
    • Pyry Dementjeff
    • Tanja Paananen
    • Marika Harjumaa
    • Greta Virranniemi
    • Tiina Jutila
    • Pietu Heiskanen
    • Anna Näveri
Anna Näveri

Sääseuranta on päättynyt

Lumisateet ovat laantumaan päin ja Ylen sääseuranta päättyy tältä erää. Kiitos kaikille lukijoille.

Eniten lunta kertyi Lahteen, sunnuntaina luvassa poutaa

Nainen (Meku Kauhanen) tekee porrastreeniä Paloheinässä talvella.
Meku Kauhanen käy säässä kuin säässä porrastreeneissä Paloheinässä. Kuva: Rinna Härkönen / Yle Kuva: Rinna Härkönen / Yle

Lumisateet eteläisessä Suomessa ovat heikkenemään päin, mutta alueelle on tänään luvassa vielä pari senttiä lunta, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Päivällä lunta tuiskutti noin Savonlinnasta Saloon kulkevan rajan eteläpuolella.

– Pisimpään sade jatkuu Kaakonkulmalla, minne voi tulla lisää noin viisi senttiä. Pääkaupunkiseudulla lumentulo voi jäädä pariin senttiin, päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki sanoo STT:lle. Eniten lunta on 12 viime tunnin aikana kertynyt Lahteen, jossa Sopenkorven mittausasemalla lunta on tullut lisää viitisen senttiä. Muualla etelässä lunta on satanut tänään muutama sentti lisää. Pohjoisessa on ollut poutaista, ja yöksi sään ennustetaan selkenevän myös etelässä.

– Sunnuntaina on pääasiassa poutaa koko maassa, Rauhamäki kertoo. STT

Saara Hirvonen

Sää viivästyttää lentoja Helsinki-Vantaalla

Lentoyhtiö Finnairin mukaan sään takia ei ole peruttu tänään lauantaina lentoja Helsinki-Vantaan lentokentällä. Sen sijaan sää on vaikuttanut lentojen lähtöjen viivästymisiin ja tulojen myöhästymisiin.

Finnair on kuitenkin perunut työtaistelutoimien eli vuoronvaihtokiellon vuoksi lauantailta eli tältä päivältä yhteensä 14 lentoa eli seitsemän edestakaista lähtöä.

Nämä perutut kohteet ovat Pariisi, Bryssel, Manchester, Innsbruck, Rovaniemi, Kittilä ja Dallas.

Lentoyhtiö on yhteydessä suoraan matkustajiin ja järjestää heille uuden reitityksen.

Pietu Heiskanen

Suuria lumikertymiä ei enää tule

Ajokeli on tämänkin päivän aikana paikoitellen huono. Lunta sataa etelässä vielä pitkin päivää, mutta suuria kertymiä ei enää tule.

– Muutama sentti voi kertyä lisää, Ylen meteorologi Matti Huutonen sanoo.

Kaikista sankimmat lumisateet osuivat perjantai-iltaan ja viime yölle. Sunnuntaille ennakoidaan sen sijaan jo hyvää ulkoilukeliä koko maahan, kun sää poutaantuu ja aurinko paistaa laajalti.

Säätutkakuva ja kelivaroitukset 11.1.2025.
Ajokeli on huono etelässä ja osassa pohjoista Suomea. Kuva: Matti Huutonen / Yle
Marika Harjumaa

Finnairin lennot voivat myöhästellä

Lumituisku voi vaikuttaa tänään Finnairin lentoihin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, yhtiö kertoo.

Finnairin mukaan sen lentoihin on odotettavissa häiriöitä, kuten viivästymisiä ja peruuntumisia. Lisäksi saapuvan ja lähtevän matkatavaran käsittely voi ruuhkautua.

Aamupäivällä lentokenttäyhtiö Finavian mukaan vajaan kymmenen lennon lähtö Helsinki-Vantaalta oli myöhässä ja muutama oli kokonaan peruttu.

Etelään on tullut reippaasti lunta – Lahteen lähes 20 senttiä

Lapset laskevat mäkeä.
Helsingin Paloheinässä nautittiin lumesta. Kuva: Rinna Härkönen / Yle

Maan eteläosaan on satanut runsaasti tuoretta lunta viime vuorokauden aikana, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan.

Eniten lunta 24 viime tunnin aikana on kertynyt Lahteen, jossa Sopenkorven mittausasemalla tuoretta lunta on tullut 19 senttiä.

Pääkaupunkiseudulla lunta on vuorokauden aikana satanut lisää kymmenisen senttiä ja muualla Uudellamaalla vajaat 15 senttiä.

Iltaan mennessä lumisateet vähitellen heikkenevät, ja yöksi sää selkenee.

STT

Lumipyry ei hellitä maan eteläosissa

Henkilö ulkoiluttaa vastahakoista koiraa lumipyryssä.
Lunta pyrytti Helsingin Kalasatamassa puoli kolmelta iltapäivällä perjantaina. Lisää on tulossa, arvioivat meteorologit. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Ajokeli on maan eteläosassa tänään monin paikoin huono. Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Etelä-Savossa.

Perjantaina iltapäivän ja alkuillan aikana alkaneet sateet jatkuvat Etelä-Suomessa lauantaina iltaan asti. Tuuli on kohtalaista tai navakkaa ja melko puuskaista.

Sateet yltävät paikoin maan keskiosaan. Pohjoisessa sen sijaan on Ilmatieteen laitoksen mukaan laajalti selkeää ja poutaista pakkassäätä.

STT

Muokattu 11.1.2025 klo 12.05: Uudenmaan, Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen varoituksia on lievennetty erittäin huonosta huonoksi ajokeliksi.

Bussi ajautui yöllä ojaan Karkkilassa

Illan ja yön aikana ei tullut tietoon vakavia liikenneonnettomuuksia, mutta myöhään perjantaina Nelostiellä paperitavaralastissa ollut rekka tukki liikenteen siltatyömaan kohdalla Mäntsälän eteläpuolella. Nelostie jouduttiin sulkemaan ja liikenne ohjaamaan tuntikausiksi kiertotielle. Onnettomuudessa ei Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan loukkaantunut kukaan.

Karkkilassa linja-auto lähti heittelehtimään ja päätyi kyljelleen ojaan kahden aikaan yöllä, kertoi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos. Linja-autossa ei ollut matkustajia eikä kuljettaja loukkaantunut, mutta onnettomuudesta aiheutui liikenteelle haittaa tuntien ajaksi.

STT

Pyry Dementjeff

Ajokeli jatkuu erittäin huonona pitkälle lauantaihin

Ajokeli pysyy erittäin huonona pitkälle lauantaihin, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Lauantaina etelässä ja kaakossa sataa edelleen monin paikoin lunta ja keli on huono tai erittäin huono.

Iltapäivän ja illan mittaan sateet heikkenevät vähitellen. Maan keski- ja pohjoisosassa sää on poutaista ja selkeääkin.

Otso Karhu

Kymmenen lähtevää lentoa peruttu sään vuoksi

Lentoasemayhtiö Finavian tietojen mukaan noin kymmenen lähtevää lentoa on tänään perjantaina peruttu Helsinki-Vantaalla sään vuoksi.

Näin kertoo Finavian viestinnän asiantuntija Elina Suominen.

Muitakin peruttuja lentoja on Suomisen mukaan voinut päivän aikana olla, mutta niissä syy on jokin muu.

Yhteensä Helsinki-Vantaalta on tarkoitus lähteä tämän päivän aikana reilu kaksisataa lentoa.

Myöhästymisiin on varauduttava

Lisäksi joitain lentoja on myöhästynyt sään vuoksi.

– Lentoliikenne toimii, mutta hieman normaalia hitaammin, koska kiitoteitä joudutaan puhdistamaan lumesta ja lentokoneille on tehtävä jäänpoistoja.

Tilanne näyttää Suomisen mukaan tasaiselta, mutta tilanne sään puolesta elää.

Finavia seuraa säätä herkeämättä.

Yleisohjeeksi Suominen sanoo, että matkustajan kannattaa selvittää oman lentonsa tilanne oman lentoyhtiönsä kautta.

– Kannattaa myös sään vuoksi varata riittävästi aikaa lentoasemalle saapumiseen.