DAVOS Joitakuita hän kiehtoo, jotkut ovat kauhuissaan, toiset korostetun rauhallisia, osa on epävarmoja ja loput seuraavat kuhinaa huvittuneina.
Kuka hän on?
Turha edes kysyä, koska vastaus on itsestäänselvä Davosiin kokoontuneessa Maailman talousfoorumissa tällä viikolla.
Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin nimi on kaikkien huulilla, kun maailman suuryritysten, pankkien ja politiikan huippunimet ”parantavat maailmaa” Davosissa.
Vaikka paneelit ja puheet seminaarisaleissa käsittelevät ihan muita asioita ilmastonmuutoksesta tekoälyyn, käytäväpuheissa Trump on kuin virtahepo huoneessa, kuvaili eräs kokousvieras.
Maailmanjärjestys muuttuu
Maailma on käännekohdassa. Näin Davosin osallistujat laajalti tulkitsivat Trumpin virkaanastujaispuhetta ja asetuksia, jotka tämä allekirjoitti heti päästyään valtaan.
Yhdysvallat on lähdössä tielle, jota ovat aiemmin kulkeneet esimerkiksi Venäjä ja Kiina. Maailman käännöksen suuntaa määrittelee pitkälle Trump, ja se kuului myös Davosin ensimmäisen päivän puheissa.
EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan eurooppalaisten ”ensisijainen tavoite” pitää olla yhteyksien luominen Trumpin hallintoon varhaisessa vaiheessa ja yhteisistä eduista keskusteleminen.
3,5 miljoonaa yhdysvaltalaista työskentelee eurooppalaisissa yrityksissä ja miljoona sikäläistä työllistyy suoraan kaupasta Euroopan kanssa.
– Maailmassa ei ole muita talousalueita, jotka olisivat yhtä tiiviisti sidoksissa toisiinsa kuin me Yhdysvaltojen kanssa, von der Leyen painotti.
”Pää kylmänä”
Säännöt, normit ja instituutiot ovat tasavallan presidentti Alexander Stubbin mukaan hälvenemässä maailmasta.
– [Minulla on täällä] kuusi paneelia, kymmenen haastattelua ja kahdeksan kahdenvälistä keskustelua – aivan jokaisesta nousee Trump, koska nyt me puhumme kuitenkin systeemin, kansainvälisen järjestelmän muutoksesta ja murroksesta, Stubb sanoi Ylen haastattelussa saapuessaan kokoukseen.
Saksan liittokansleri Olaf Scholz kehotti Stubbin tavoin pitämään pään kylmänä.
– Jokaisen Washingtonissa pidetyn tiedotustilaisuuden tai twiitin ei pitäisi saada meitä keskustelemaan kiihtyneesti olemassaolostamme, Scholz sanoi.
Vaikka Trump dominoi keskusteluja, esimerkiksi Ursula von der Leyen tai Kiinan varapääministeri Ding Xuexiang eivät maininneet tämän nimeä kertaakaan esityksissään tiistaina.
”Tulossa erityinen hetki”
Trump astuu takaisin kansainväliselle näyttämölle ensimmäistä kertaa juuri Davosissa.
Maailman talousfoorumin pääjohtaja Børge Brende kertoi viime viikolla toimittajille, että Trump osallistuu kokoukseen ”digitaalisesti” torstaina. Hän ei avannut tulevaa esiintymistä sen tarkemmin.
Brenden mukaan tulossa on ”hyvin erityinen hetki”, josta voidaan saada lisätietoja Trumpin hallinnon poliittisista ja taloudellisista tavoitteista.
Davosiin matkustaneet bisnesmiehet ja pankkiirit pitävät hyvinä Trumpin lupauksia vähentää sääntelyä ja lieventää esimerkiksi yrityskauppojen lainsäädännöllisiä rajoituksia.
Epäillen liike-elämä taas suhtautuu Trumpin suunnittelemiin tulleihin, Yhdysvaltojen tulevaan Kiina-suhteeseen ja kasvavaan budjettivajeeseen, jota maa rahoittaa pitkälti velalla.