Sari Tanus mukaan Tampereen pormestarikilpailuun

Nyt kuusi puoluetta on nimennyt ehdokkaansa Tampereen pormestariksi.

Sari Tanus, Kristillisdemokraatit.
Kristillisdemokraattien pormestariehdokas Sari Tanus kuvattuna vuonna 2020. Kuva: Miikka Varila / Yle
  • Anu Leena Hankaniemi

Kristillisdemokraatit on valinnut kansanedustaja Sari Tanuksen pormestariehdokkaakseen Tampereella. Tanus on kolmannen kauden kansanedustaja ja erikoislääkäri.

Tanus on toiminut kansanedustajana vuodesta 2015 ja Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2017 lähtien.

Hän korostaa sosiaali- ja terveysasioiden lisäksi elinkeinoelämän ja koulutuksen tärkeyttä.

Tanus kertoo olevansa ylpeä siitä, millaiset puitteet Tampereella on paitsi monien urheilulajien harrastamiseen, myös konserttien ja muiden suurten tapahtumien järjestämiseen.

Tanuksen poika Kristian pelaa SM-liigassa Tapparan joukkueessa.

– Jääkiekon seuraaminen on opettanut, ettei paraskaan pelaaja voita peliä yksin, vaan mestaruuteen tarvitaan jokaisen pelaajan panosta. Tampere on minulle rakas kaupunki ja olen mielelläni mukana rakentamassa sen menestystarinaa, Tanus kertoo tiedotteessa.

Kaupungin kasvu tuo myös lieveilmiöitä, ja Tanus on huolissaan huumeiden käytön lisääntymisestä.

Muut ehdokkaat

Nykyinen pormestari Kalervo Kummola on ilmoittanut olevansa käytettävissä kokoomuksen pormestariehdokkaaksi. Kummola täytti marraskuussa 79 vuotta. Hän on toiminut Tampereen pormestarina keväästä 2023 lähtien.

SDP on nostanut ehdokkaakseen kansanedustaja Ilmari Nurmisen. 33-vuotias Nurminen on toiminut Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2021 sekä kansanedustajana vuodesta 2015.

Perussuomalaiset on asettanut ehdokkaaksi kansanedustaja Joakim Vigeliuksen. Vigelius on 27-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja. Tampereen kaupunginvaltuustoon hän nousi viime kuntavaaleissa.

Vihreät on nimennyt Jaakko Mustakallion puolueen pormestariehdokkaaksi. 37-vuotias Mustakallio on Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut valtuutettuna vuodesta 2013 alkaen.

Keskusta on nimennyt pormestariehdokkaakseen kansanedustaja Jouni Ovaskan. 38-vuotias Ovaska on toiminut puolueen kansanedustajana vuodesta 2019 ja Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2017.

Tampereella vasemmistoliiton pormestariehdokkaan paikkaa tavoittelee kolme henkilöä. Halukkaiksi ovat ilmoittautuneet Mikko Aaltonen, Milka Hanhela ja Riikka Pöntinen.

Kuntavaalit käydään huhtikuussa. Pormestarin paikka menee sille puolueelle tai vaaliliitolle, joka on suurin.

Tähän asti Tampereen pormestarit ovat tulleet kokoomuksen tai SDP:n riveistä.

Yle Tampere seuraa Tampereen pormestarikisan ehdokasasettelua.