Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen palvelut parantumattomasti sairaille jatkuvat sittenkin – lahjoitukset pelastivat jatkon

Yhdistys ehti jo irtisanoa yhden työntekijän, mutta irtisanominen saatiin peruttua.

Potilas sängyssä makaamassa ja lääkäri pitää hänen kädestään kiinni.
Syöpäsairaita auttava sairaanhoitaja ottaa muun muassa verikokeita sekä antaa henkistä tukea sairastuneille ja heidän läheisilleen laitoksissa tai heidän kotiinsa. Kuva: Timo Metsäjoki / Yle
  • Iina Kluukeri

Yksityisten ja yritysten lahjoitukset pelastavat Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen palliatiivisen sairaanhoitajapalvelun tälle vuodelle.

Lahjoituksena saatiin noin 50 000 euroa. Se kattaa ison osan palvelun vuosikustannuksista.

Parantumattomasti syöpää sairastavat saavat siis jatkossakin sairaanhoitajapalveluita Keski-Pohjanmaalla ja Kruunupyyn alueella.

Myös Pietarsaaressa psykososiaalinen eli läheisille ja sairaille tarjottava tukitoiminta jatkuu lahjoituksen turvin.

Huojennus on yhdistyksessä suuri.

– Ehdittiin jo tekemään ikäviä päätöksiä ja irtisanomaan yksi työntekijä, mutta se pystyttiin onneksi perumaan, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Suoranta.

Syöpäsairaita auttava sairaanhoitaja ottaa muun muassa verikokeita sekä antaa henkistä tukea sairastuneille ja heidän läheisilleen kotikäynneillä.

Taustalla hyvinvointialueen leikkaukset

Vielä lokakuussa pelkona oli, että hyvinvointialueiden leikkaukset ostopalveluista pakottavat syöpäyhdistyksen karsimaan palveluitaan.

Nyt kuitenkin myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue lähti yhteistyöhön mukaan uudestaan sopeuttamistoimista huolimatta.

Pohjanmaan Syöpäyhdistys on tarjonnut palvelua jo 20 vuotta Kokkolan seudulla. Parhaimmillaan työtä teki neljä hoitajaa. Hyvinvointialueiden otettua enemmän vastuuta palvelusta myös yhdistys muutti toimintaansa.

Yhdistys rahoittaa toimintaansa muun maussa Stop Syöpä -lipaskeräyksillä. Niitä on järjestetty viime vuonna useita.

Yhdistyksen rahoitus perustuu keräystuottoihin, jäsenmaksuihin, lahjoituksiin ja hyvinvointialueille myytäviin palveluihin.

Arviolta 3 000 pohjalaista sairastuu syöpään joka vuosi.