Nuorena parisuhteen solmineilla usein pieni ikäero – viisikymppisenä miesten ja naisten ikäero repeää

Kaikenikäiset miehet suosivat itseään nuorempia naisia, selvisi laajasta eurooppalaisesta tutkimuksesta.

Pariskunta koskettaa melkein toisiaan käsiin.
Naiset ja miehet suhtautuvat eri tavoin ikäeroon parisuhteessa. Kuvituskuva. Kuva: Senni Nieminen / Yle
  • Paula Tiessalo

Parisuhdekumppanin valintaan vaikuttaa moni asia. Ikä on yksi yleisimmistä valintaan vaikuttavista asioista.

Tšekkiläisessä yliopistossa tehty tutkimus etsi vastauksia siihen, minkä ikäisenä vastaaja oli aloittanut parisuhteen ja minkä ikäinen hänen kumppaninsa tuolloin oli.

Tulokset paljastivat eroja naisten ja miesten kumppanivalinnoissa. Iän karttuessa varsinkin miehet suosivat parisuhdetta solmiessaan itseään yhä selvästi nuorempia naisia.

Tulokset on julkaistu Personal Relationships -tiedejulkaisussa.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 36 000 vastaajaa 28 Euroopan maasta sekä Israelista. Vastaajiksi valittiin 50-vuotiaita ja sitä vanhempia heteroparisuhteessa olevia.

Nuoret toivovat pientä ikäeroa

Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että yleensä miehet tapailevat mieluiten itseään 1–5 vuotta nuorempia naisia. Naiset puolestaan suosivat pari vuotta itseään vanhempia miehiä.

Tässä tutkimuksessa kävi ilmi, että ne vastanneet miehet, jotka olivat solmineet nykyisen parisuhteensa jo 25-vuotiaina, löivät hynttyyt yhteen keskimäärin kolme vuotta nuoremman, eli 22-vuotiaan naisen kanssa.

Sen sijaan 25-vuotiaina parisuhteen aloittaneet naiset valitsivat keskimäärin itseään kolme vuotta vanhemman, eli 28-vuotiaan miehen.

Oheisen kuvion avulla voit tarkastella omia kokemuksiasi. Alhaalla on oma ikä suhteen alkaessa, sivussa kumppanin ikä suhteen alkaessa.

Vaaleansininen viiva kuvaa miesten ja oranssi viiva naisten keskimääräistä vastausta.

Viisikymppinen mies etsii selvästi nuorempaa naista

Tutkimus selvitti, että jokaista miehen viittä ikävuotta kohden ikäero naiskumppaniin lisääntyi vuodella.

Tämän perusteella voidaan karkeasti arvioida, että nelikymppiset miehet suosivat itseään kuusi vuotta nuorempia naisia.

Viisikymppinen mies puolestaan päätyy usein parisuhteeseen kahdeksan vuotta nuoremman naisen kanssa.

Naiset toivovat pienempää ikäeroa kuin miehet

Tutkimuksen mukaan naisille on tyypillistä aloittaa parisuhde itseä muutama vuotta vanhemman miehen kanssa.

Ikäero tasoittuu siten, että viisikymppiset ja sitä vanhemmat naiset etsivät deittimarkkinoilta omanikäisiään miehiä.

Tulokset osoittavat, että toiveet kumppanin ihanteellisesta iästä saattavat systemaattisesti muuttua vanhetessa.

Tutkimus keskittyi binäärisesti miehiin ja naisiin sekä heteropareihin. Tämä johtui siitä, että tutkimusmaissa on erilaiset lait sukupuolen moninaisuudesta ja samaa sukupuolta olevien liitoista.

Onko ikäero edelleen tabu parisuhteessa?