Aivan ensiksi elokuvaohjaajan piti uhmata oman äitinsä neuvoa.
Ohjaaja oli saanut kaksi lasta. Kannattiko haikailla kotoa takaisin rakkaan työn pariin? Äidin kanta oli selkeä.
Unohda elokuvien teko!
Samoilla sanoilla Arantzazu Gómez Bayón nimesi elokuvansa, sen jonka hän kuitenkin teki ja joka on tämän vuoden DocPoint-festivaalin avajaiselokuva.
Vuosien tauon jälkeen hän astuu elokuvantekijänä esiin Suomessa, omakohtaisella dokumentilla äitiydestä.
– Tällä elokuvalla on ollut korkea hinta, Gómez Bayón sanoo, eikä puhu vain rahasta.
Ensimmäisen lapsen syntymä ”heitti hänet yli laidan”. Synnytyksessä hoitohenkilökunta kohteli häntä tavalla, joka runteli ruumista ja mieltä. Vauvavuonna hän masentui. Toinen synnytys muistutti ensimmäistä.
Synnytystilanteiden ongelmia avaavat elokuvassa myös kätilö ja johtaja asialle omistautuneesta eurooppalaisjärjestöstä. Tietenkin hyvä hoito maksaa, mutta masentuneet äidit ja seuraukset lapsille maksavat enemmän, kätilö toteaa.
(Dokumentissa käytetään sanaa synnytysväkivalta, mutta siitä luopumista on suositeltu. Vahingoittamistarkoitusta harvemmin on, mikä ei vähennä ilmiön vakavuutta. WHO ja YK ovat tunnistaneet asian maailmanlaajuiseksi ongelmaksi, ja Yle on julkaissut aiheesta tv-sarjan.)
Muutos käsikirjoitukseen: äitiys
Tapaamme helsinkiläisessä baarissa ja heti alkajaisiksi vaihdamme pöytää, sillä ensimmäisen yläpuolella roikkuva valo saa haastattelun muistuttamaan kuulustelua, ohjaaja vitsailee. Ammatinvalinnalle tyypillinen määrätietoisuus antaa viitteitä itsestään.
– En koskaan suunnitellut tulevani äidiksi. Mutta olen seikkailunhaluinen. Kun huomasin olevani raskaana, niin – ”okei, katsotaan mitä tulee vastaan!”, kuvailee Gómez Bayón suhtautumistaan.
Elokuvakoulusta valmistunut ohjaaja asui Lontoossa ja teki lyhytelokuvia (joista pari näkee Vimeo-palvelussa). Sähköpostin liitteenä tullut lista kertoo, että ne olivat keränneet lupaavasti tunnustuksia. Festivaalimatkoja kertyi vuosittain kymmeniä: Berliini, New York, Varsova…
Kun listalla etenee tarpeeksi, vastaan tulee Tampereen elokuvajuhlat.
Muutos käsikirjoitukseen: rakkaus, muutto Suomeen. Äitiys.
Mitä tapahtui? Sitä dokumentti selvittää, ja siihen liittyvät ainakin nämä seikat:
- Epäkunnioittava, jopa traumatisoiva kohtelu synnytyksissä.
- Äitien yksinäisyys.
- Ja yhä, äitiyden ja oman työn yhdistämisen vaikeus.
Hirveistä kokemuksista puhuminen on hyvin vaikeaa, kun rakastaa lapsiaan.
Seuraavan asian ohjaaja sanoo erityisellä painolla:
– Hirveistä kokemuksista puhuminen on hyvin vaikeaa, kun rakastaa lapsiaan. Syntyy helposti vaikutelma, että olet surkea äiti, ettet rakasta lapsiasi, etkä edes haluaisi olla äiti. Se ei ole totta. Se ei ole totta. Jumaloin lapsiani. He ovat koko elämäni. Ymmärrätkö?
”Mitä kaikkea dokumenttielokuva voi olla”
Talvisen järven jäällä mykkäelokuvatyyliin kuvattu tilanne hohkaa mustaa huumoria. Terveydenhoitaja selvittää tuoreen äidin vointia ja aukoo dramaattisesti suutaan: onko unettomuutta? Itsetuhoisia ajatuksia? Kun lastenvaunuja keikuttava äiti nyökkäilee väsähtäneen oloisena, hoitaja innostuu: ”Olet masentunut! Ota pillereitä!”
– Se loukkasi. Olin aivan hajalla, ja ainoa mitä tarjotaan, on kyselykaavake. Vastaaminen tuntui yhdentekevältä, muistelee Gómez Bayón, joka esittää kohtauksessa itseään.
Aistittavissa on samanhenkisyyttä 1990-luvun essee-elokuva Naisenkaareen, joka ruoti ajan ankaraa katsetta naisen ruumiiseen. Siinä ohjaaja Kiti Luostarinen totesi, että hänen oli pakko astua kameran eteen, ja Gómez Bayón päätyi samaan ratkaisuun.
Elokuvat kertovat sekä yhteiskunnasta että ohjaajan omasta elämästä.
Unohda elokuvien teko! tuntuu sekä jatkavan DocPointin avajaiselokuvien sarjaa että erottuvan siitä. Suomen suurin dokumenttielokuvafestivaali ottaa aina kantaa sillä, mitä paraatipaikalle valitaan: vuoroin on nähty intiimi saunadokumentti Miesten vuoro, vihapuhetta perannut Kiehumispiste ja lapsiaktivistin muotokuva Neurotyypit.
Ensinnäkin Gómez Bayón irroittelee erilaisilla tyyleillä villimmin kuin mitä hetkeen muistaa pitkien kotimaisten dokumenttien saralla nähneensä: on mykkäfilmiä, kaitafilmiä, otteita elokuvista, upeita pukuja ja arkisia askareita...
DocPointin taiteellista johtajaa Inka Achtéta ”anarkistinen sekoittelu” muistuttaa siitä, mitä kaikkea dokumenttielokuva voi olla. Sitä tekisi kuulemma mieli peräänkuuluttaa! Achtén innostus välittyy puhelimesta. Ja elokuvan viesti äitiyteen kohdistuvista vaatimuksista on hänestä ”jumalattoman tärkeä”.
Toiseksi: Espanjasta Lontoon kautta Helsinkiin muuttanut ohjaaja tulee suomalaisten elokuvapiirien ulkopuolelta.
Gómez Bayón on kotoisin Espanjan pohjoisrannikon Santanderista, suku on naapurimaakunta Baskimaasta. Arantzazu on perinteinen baskinimi.
Kerrotaan ohjaajasta jotain olennaista: valitsimme baarin haastattelupaikaksi siksi, että vastapäätä sijaitsee elokuvateatteri Orion. Teatteriin liittyy muisto, jonka vuoksi hänen oli saatava dokumenttiinsa ote suomalaisklassikko Valkoisesta peurasta.
Raskausaikanaan hän livahti Orionin parvelle kuuntelemaan luentosarjaa pohjoismaisesta kauhuelokuvasta, näki noitatarinan ja:
– Hullaannuin, flipé.
Flipé toistuu tiuhaan, kun hän puhuu elokuvista. (Hän käyttää myös paljon hauskoja espanjankielisiä voimasanoja, joita ei valitettavasti voi toistaa jutussa sellaisenaan.)
Välivuoden aikana Lontoossa Gómez Bayón tajusi haluavansa tehdä töitä elokuvien parissa. Hän pääsi elokuvakouluun ja jäi suurkaupunkiin 12 vuodeksi.
Omaperäistä omalla rahalla
Gómez Bayónin mukaan hänen elokuvansa ei argumentoi vaan ennemminkin vihjaa, käyttää visuaalisuutta ja symboleja.
Yllättäväksi verrokiksi hän nostaa Jonathan Glazierin keskitysleirijohtajan perhe-elämää kuvaavan The Zone of Interestin: oman dokumenttinsa leikkausvaiheessa hän huomasi, että molemmissa elokuvissa kauheudet vain kuuluvat, eivät näy.
Dokumenttia kannattaakin kuunnella yhtä tarkkaan kuin katsella. Äänimaailmassa kuuluu kaikkea metkaa.
Boing boing! Munniharpun mojova jytke sysää alussa dokumentin liikkeelle. Kun poliitikot keskustelevat täysistunnossa, ulkona eduskuntatalon portaissa kieppuu lapsia ja käytävillä konttaa vauvoja. Suulla päristeltävän harpun ”röyhkeä soundi” on kuin lasten elämänpulssi ja tahdonvoima, se protestoi äänekkäästi, kuvailee elokuvan tuottaja ja säveltäjä Pietari Mikkonen, Gómez Bayónin puoliso.
Nykyaikaisen naisen elämän ja ikiaikaisten äitiyteen liittyvien myyttien välillä on konflikti, ja se on elokuvan ydin, Mikkonen miettii puhelimessa. Hän tavoitteli ristivetoa vanhoilla soittimilla, kirkonkelloilla ja kansanmusiikilla, kuten Vilma Jään karjankutsuhuudoilla. Jää antoi elokuvaan kolme kappalettaan.
Suomessa ja osin Espanjassa kuvattu elokuva on pariskunnan ensimmäinen yhteinen elokuva ja Gómez Bayónin ensimmäinen dokumenttielokuva. Gómez Bayón arveli rahahanojen fiktion suuntaan menneen kiinni hänen oltuaan niin monta vuotta ”ulkoavaruudessa”.
Onko dokumentin tekeminen sitten ollut yhtään helpompaa? Kysymys kirvoittaa ohjaajassa baaripöydässä monitulkintaisen naurun.
Dokumenttielokuvissa ei Suomessa tapaa liikkua suuria rahoja. Gómez Bayónin elokuva sai julkista tukea Suomesta Taiteen edistämiskeskukselta ja Espanjasta kansallisesta elokuvainstituutista ja ohjaajan kotiseudun rahastosta.
Mukaan on kuitenkin laitettu paljon omaa eli Mikkosen rahaa. Näin ilmoille on saatu festivaalijohtaja Achtén hehkuttama omaperäinen tapaus. Toisaalta mukana ei ole Suomessa elokuvia usein tukevaa kolmikkoa Yle, Elokuvasäätiö ja AVEK.
Muuta käytännön tukea on tullut. Ilman suomalaisten apua koko elokuvaa ei olisi syntynyt, Gómez Bayón sanoo.
– Kaikki sanoivat minulle, että Suomessa ensimmäinen vastaus on aina ”ei”, mutta kokemukseni on täysin päinvastainen.
Suomi: tuttu, vieras ja rakas
Jos äitiys on kiperä aihe, niin se vasta mutkikasta onkin, kun maahanmuuttaja puhuu toisesta maasta, Gómez Bayón huomauttaa. Hän toivoo, että järven jäältä kohti kesän valoa liikkuvasta elokuvasta välittyy se rakkaus, jota hän Suomea kohtaan tuntee (”minähän en voi kuunnella Sibeliuksen kolmatta sinfoniaa itkemättä!”).
Samoja ongelmia esiintyy hänen mukaansa kaikkialla. Hän sattui synnyttämään lapsensa täällä.
Äidiksi tuleminen vieraassa maassa voi olla silti erityisen yksinäistä, mitä vahvistaa suomalaisille tyypillinen tapa ”jättää rauhaan”. Espanjassa ystävät tunkevat kylään ja viis veisaavat päiväunista, sillä ”vauva saa nukkua loppuelämänsä”. Ystävän ravintolassa hänelle ja vauvalle oli varattu paikka baaritiskiltä. Samaa voi olla vähän vaikea kuvitella Suomessa.
– Yksi tämän päivän äitiydelle oireellinen asia on yksinäisyys, ja se linkittyy myös masennukseen.
Kotimaassa ohjaajaa rassaavat vuorostaan vanhoilliset asenteet (”unohda elokuvien teko!).
Tunsin että tämä on velvollisuuteni, puheenvuoroni siitä, miten sukupolveni kokee äitiyden.
Etsi omat esikuvasi
Äitiyden myytti on ansa, elokuvassa pohditaan: aivan kuin kaikki naiset olisivat samanlaisia. Naiset ovat erilaisia. Miten yksi muotti sopisi kaikille?
Ohjaaja löysi vaihtoehtoisia esikuvia varttuneemmista naisista, ja ykskaks katsoja marssitetaan hellepäivänä kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän perässä tämän maatilalle. Huivipäinen taiteilija kaitsee kyyttöjään verevästi kiroillen, työstää ateljeessaan lehmäveistosta ja ponkaisee laiturilta nautinnollisesti järveen.
Äkkijyrkkä kertoo ettei oikein itsekään tajua, miten pärjäsi: päivisin hän hoiti kolmea lastaan ja karjaansa, öisin teki taidettaan. Miestä kuvioon ei mahtunut. ”No time!”
Gómez Bayón tapasi Äkkijyrkän alun perin juhlissa ja puhui tämän mukaan. Ohjaaja on tietoinen taiteilijapersoonan ristiriitaisesta julkisuuskuvasta eikä se hetkauta häntä. Äkkijyrkkä on ”upea”.
Oman tasapainonsa äitiyden ja työn suhteen näyttävät löytäneen myös simpukankerääjät ja verkkojen selvittäjät Espanjan pohjoisrannikolla. Meren äärellä itsenäisesti ammattiaan harjoittavat duunarinaiset ovat taiteilijalle hengenheimolaisia.
Lopulta pitää itse päättää, millaisen äidin neuvoja kuuntelee.
Unohda elokuvien teko! kuuluu DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmistoon. Festivaali järjestetään Helsingissä 4.– 9.2.2025.
Edit 7.2.2025 klo 10:29: Muokattu johdantoa. Johdannon aiempi muotoilu: ”Nyt hänen dokumenttinsa äitiyden kipeistä puolista nähdään DocPoint-festivaalilla.”