Keskusta on nimennyt lisää ehdokkaita aluevaaleihin Kymenlaaksossa. Uusia ehdokkaita on tullut Kouvolasta ja Haminasta.
Yksi ehdokkaista eli Jani Jaakkola on valittu aiemmin perussuomalaisten listalta sitoutumattona Haminan kaupunginvaltuustoon. Nyt hän lähtee ehdolle aluevaltuustoon sitoutumattomana keskustan listalta.
Jaakkolan kertoo lähtevänsä keskustan listoilta ehdolle myös kuntavaaleissa. Jaakkola on ehtinyt olla valtuustossa yhden kauden. Hän arvioi, että keskusta on lähempänä hänen ajatuksiaan, mutta pitää mielen avoimena.
Aluevaltuutetut päättävät hyvinvointialueen asioista, eli sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.
Alue- ja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13. huhtikuuta 2025.
Keskustan aiemmin asettamat ehdokkaat löytyvät aikaisemmasta jutusta.