Poliisi epäilee kahta ihmistä törkeästä eläinsuojelurikoksesta Merikarvialla.
Merikarvialla epäilty törkeä eläinsuojelurikos tuli Lounais-Suomen poliisin tietoon valvontaeläinlääkärin tekemän tutkintapyynnön takia. Valvontaeläinlääkärit ovat tehneet marraskuussa eläinsuojelutarkastuksen. Silloin havaittiin useita eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntejä.
Paikalla oli 46 koiraa. Useat koirat oli pienissä kuljetushäkeissä, joissa oli koirien ulostetta ja virtsaa. Kaikki koirat vietiin pois pitopaikasta. Ne siirrettiin nopeasti väliaikaiseen hoitoon. Myöhemmin kaksi koiraa lopetettiin niiden huonon kunnon vuoksi.
Poliisi epäilee, että eläimille on aiheutettu tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa. Laki eläinten hyvinvoinnista velvoittaa, että eläimiä on kohdeltava hyvin.
– Riittävän veden ja ravinnon lisäksi eläintä on pidettävä sille soveltuvassa paikassa ja sen voinnista pitää huolehtia säännöllisesti, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Aleksi Sulkko Lounais-Suomen poliisilaitoksen tiedotteessa.
Esitutkinta jatkuu
Lisäksi poliisi epäilee, että epäillyt ovat teettäneet koirilla pentuja sekä myyneet pentuja yritystoiminnan kautta. Epäillyt ovat myös laiminlyöneet ammattimaiseksi toimijaksi rekisteröitymisen.
Esitutkinta jatkuu. Tässä vaiheessa poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Poliisi muistuttaa, että epäillystä eläimen kaltoinkohtelusta voi tehdä eläinsuojeluilmoituksen. Ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa tai halutessaan nimettömänä. Ilmoitus tehdään alueen valvontaeläinlääkärille. Yhteystiedot löytyvät yleensä kunnan ympäristöterveydenhuollon nettisivuilta.