Peeässän eli Pohjois-Savon osuuskaupan ruokarobotit ovat olleet ilkivallan kohteena Kuopion Puijonlaaksossa. Robottien päällä on istuttu ja niiden lippuja on katkottu. Tapauksista on tehty myös rikosilmoituksia.
Peeässällä on robotteja viidessä S-marketissa. Puijonlaakson lisäksi robotit kuljettavat ostoksia Siilinjärvellä Vuorelassa ja Kuopiossa Maljalahdessa, Keilankannassa ja Petosella.
Puijonlaaksossa robotteihin kohdistunut ilkivalta ei ole ollut säännönmukaista. Pääasiassa ihmiset suhtautuvat niihin positiivisesti.
Ruokarobotissa on 12 kameraa ja robotti ilmoittaa, kun se alkaa kuvata. Tallenteita voi katsoa robottien valmistaja Starship Technologies, joka vastaa myös niiden huollosta.
– Me hoidamme niiden täyttämisen ja matkaan lähettämisen, kertoo Puijonlaakson S-marketin apulaismyymäläpäällikkö Anna Paajanen.
Ruokarobotit tulivat Puijonlaaksoon viime syksynä. Ensimmäisten ilkivaltatapausten jälkeen kauppa pyysi somessa asukkaita antamaan robottien kulkea rauhassa. Jos robotti joutuu pulaan, esimerkiksi juuttuu lumeen, se osaa pyytää apua.
– Toivottavasti se on herättänyt ihmiset. Annetaan myös näille työkavereille työrauha, Paajanen sanoo.
Ruokarobotteihin on kohdistunut ilkivaltaa myös muualla, kuten Pieksämäellä. Myös Pieksämäellä asiasta on tehty rikosilmoituksia.