Suomi on ollut monen maan ihailun kohteena, koska olemme pitäneet kiinni monista turvallisuuteen liittyvistä asioista, asevelvollisuudesta alkaen. Muiden maiden mediat ovat käyneet tekemässä myös ihailevia juttuja suomalaisten koulujen mediakasvatuksesta.
Siksi tuntuu kovin kummalliselta, että juuri nyt kun on ajankohtaista rakentaa maalle informaatiopuolustusta, sille ei tahdo löytyä tekijää.
Pahantahtoisen informaatiovaikuttamisen uhka arvioidaan uusimmassa Kansallisessa riskiarviossa (2023) merkittäväksi kaikilla turvallisuuden sektoreilla. Myös ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa synkistellään, kuinka informaatiovaikuttaminen uhkaa turvallisuustilannetta.
On kummallista, että juuri nyt kun on ajankohtaista rakentaa informaatiopuolustusta, sille ei tahdo löytyä tekijää.
Toissa keväänä kokoomus käveli hallitusneuvotteluihin tavoitteenaan saada hallitusohjelmaan informaatiopuolustuksen strategia. Perussuomalaisten puolelta epäiltiin, että valtiolliset toimet informaatiopuolustuksessa voisivat puuttua puolueiden viestintään.
Päättelen perussuomalaisten vastentahtoisuuden johtuneen ainakin osin siitä, että Venäjä käyttää samaa narratiivia kuin he, eli maahanmuuton kuvaamista eri tavoin kielteisessä valossa.
Joka maalla on omat jakolinjansa, joiden avulla Venäjä yrittää herättää epäluottamusta, vihaa ja pelkoa. Yhdysvalloissa siihen on käytetty rotukysymystä, jossakin muualla perhearvoja.
En tarkoita, että maahanmuuttokritiikki ja -vastaisuus olisi Venäjän asialla olemista. Mutta sitä tarkoitan, että Venäjä käyttää samaa teemaa hyväkseen. Se tekee niin, koska niin moni suomalainen reagoi maahanmuuttokysymyksiin voimakkaasti.
Perussuomalaiset siis kieltäytyivät hyväksymästä hallitusohjelmaan mitään muuta konkreettista informaatioturvallisuuteen liittyvää kuin maininnan siitä, että asia käsiteltäisiin osana kyberturvallisuusstrategiaa.
Jo asiakirjojen munkkilatinasta saattoi päätellä, ettei hommaa vahingossakaan vastuuteta kenellekään.
Kyberturvallisuusstrategian tiivistelmässä sitten kerrottiin että: ”Hallitusohjelmaan kirjattu informaatiopuolustus on tarkoitus huomioida osana strategisen viestinnän toimintamallia ja puolustuspoliittista selontekoa.”
Puolustuspoliittisessa selonteossa puolestaan luki: ”Laaditaan kansallinen informaatiopuolustuksen ja informaatiovaikuttamiseen vastaamisen informaatioturvallisuuden konsepti.”
Jo asiakirjojen munkkilatinan passiivimuodoista saattoi päätellä, ettei hommaa vaan vahingossakaan vastuuteta kenellekään.
Aiemmin virallinen Suomi on reagoinut Venäjän informaatiovaikuttamiseen pääasiassa olemalla reagoimatta.
Näin strategiasta on pallottelun jälkeen jäljellä nimeämättömän tahon huoleksi päätyvä konseptin laatiminen. Ulkoapäin katsottuna näyttää siltä, että informaatiopuolustusta ei kukaan halua vastuulleen. Aiemmalle pohjatyölle ei tunnu olevan jatkajia valtionhallinnossa.
Toki tehtävä on vaikea. Resurssipulassa painiskelevat organisaatiot eivät mielellään urakkaa ota.
Jos informaatiopuolustuksen ottaa vakavissaan, täytyisi pitää silmällä kansalaisten viestintää, ja käsitellä, luokitella sekä analysoida sitä. Se olisi perusoikeuksiemme ja EU:n tietosuojanormien vuoksi herkkää hommaa. Sitä olisi kuitenkin pakko tehdä tilannekuvan synnyttämiseksi.
Toisaalta, viime huhtikuussa Suomi kuitenkin allekirjoitti Yhdysvaltain kanssa yhteistyöasiakirjan ulkomaisen valtiollisen informaatiovaikuttamisen torjumisesta. Siinä nimenomaisesti todetaan, että informaatiopuolustus vaatii siihen nimettyjä hallintorakenteita ja instituutioita, sekä teknisiä välineitä ja osaamista. Kuulostaa jo kouriintuntuvammalta kuin passiiviin kirjoitettu hanke konseptista.
Mutta sama se tietysti, millä nimellä peliä kutsutaan, kunhan se soisi...
Informaatioympäristö muuttuu juuri nyt rajusti. Venäjä kiihdyttää eri keinoin tapahtuvia hyökkäyksiään demokraattisia maita vastaan. Tekoäly muutta pelitilannetta ylipäätään lähitulevaisuudessa.
Aiemmin virallinen Suomi on reagoinut Venäjän informaatiovaikuttamiseen pääasiassa olemalla reagoimatta. Oloissa, joissa informaatiovaikuttaminen oli hivuttavaa ja kesti pitkään, Suomen tapa olla suoraan vastaamatta oli ihan ok.
On projektin nimi sitten strategia, konsepti tai vaikka pumaska, nyt on oikeasti kiire.
Nyt on eri aika. Tasavallan presidentti Alexander Stubb kuvasi joulukuussa puheessaan Maanpuolustuskurssiyhdistyksessä tilannetta näin: Kognitiivinen sodankäynti on täällä jo nyt. Sen kohteina ovat muistomme, ajatuksemme ja tunteemme. Kukaan ei voi siltä täysin välttyä.”
Stubbin kuvaukseen on helppo yhtyä. Siksi nyt on toimittava, kyettävä vastaamaan oikeilla tiedoilla hämmentäjien hyökkäyksiin ja tunnistettava toimijat, joilla on pahat aikeet. Ja myös kerrottava pahiksista suurelle yleisölle.
Olkoon projektin nimi sitten strategia, konsepti tai mikä tahansa pumaska, niin nyt olisi kiire rakentaa jotain oikeasti.
Janne Riiheläinen
Kirjoittaja on seurannut informaatiovaikuttamista ja puhunut siitä kohta kymmenen vuotta.