Metsästysseuran jäsen kohtasi lauantaiaamuna Hollolan Tennilässä häkellyttävän näyn. Useita hirvitorneja oli nurin Riihmäentien eteläpuolella.
Aluksi metsästysseurassa arveltiin, että myrsky oli tehnyt tuhoja perjantain ja lauantain välisenä yönä.
– Tarkempi tarkastelu kertoi, että torneja olikin kaadettu ilkivaltaisesti. Eikä sekään ollut riittänyt, vaan torneja oli sahattu palasiksi ja muuten potkimalla ja hyppimällä rikottu, kuvailee Tennilä-Voistion metsästysseuran puheenjohtaja Oskari Hentilä.
Hentilän mukaan tuhottuja hirvitorneja oli kaikkiaan seitsemän. Lisäksi kyttäyskopin portaat oli silputtu. Myös yhden metsästysseuran jäsenen riistakamera oli viety samana yönä.
– Siinä oli varmasti useampi tunti yön aikana tehty hommia, että on saatu tuho tehtyä, hän arvioi.
Rahassa mitattuna kyse on muutaman tuhannen euron tuhoista.
– Eniten harmittaa se, että teemme asioita pienellä budjetilla ja talkootöillä. Vaikka euromääräinen menetys ei ole valtavan suuri, se on meille kuitenkin iso raha ja vaiva, Oskari Hentilä toteaa.
Tennilä-Voistion metsästysseurassa on ihmetelty, miksi joku on kohdistanut ilkivaltaa sen omaisuuteen. Hentilän mielestä seuralla on hyvät välit kyläläisten, maanomistajien ja ulkoilijoiden kanssa.
– En tiedä, onko sitten jonkinnäköinen metsästyksen vastustus kyseessä. Onko tämä hyökkäys harrastusta kohtaan? Emme ole keksineet järkevää motiivia.
Hentilä kertoo tehneensä tapauksesta rikosilmoituksen. Metsästysseura on tarjonnut 500 euron palkkion tekijän kiinni saamiseen johtavasta vihjeestä.