Poriin suunnitellaan suurta datakeskusta ja voimalaitosta, josta tulisi osa kantaverkon sähkökapasiteettia.
Hankkeen kokonaisarvo on yli miljardi euroa ja sitä valmistelevat CompassForge, ecogrid.energy ltd ja NCC Suomi.
Osapuolet puhuvat kansainvälisestä energiapuistosta, joka nousee Porin Kupariteollisuuspuistoon eli Outokummun entiselle teollisuusalueelle.
Hankkeen vetäjä, alan kansainvälinen asiantuntija Seppo Ihalainen sanoo tiedotteessa, että kyseessä on kooltaan ja teholuokaltaan yksi Suomen kärkihankkeista ja hyödynnettävä tontti on yksi parhaimpia Pohjoismaissa.
– Porissa on poikkeukselliset edellytykset nopeaan ja vihreään toteutukseen. Rakentaminen voidaan aloittaa mahdollisesti vielä loppuvuoden aikana.
Tilaa myös muulle teollisuudelle
Alueella on voimassa oleva teollisuuskaava. Rakentamisvaiheessa hanke työllistäisi satoja ihmisiä ja valmistuttuaan 50–100 henkilöä.
Datakeskuksen käyttäjää ei ole vielä valittu. Ihalaisen mukaan potentiaalia on runsaasti.
– Siksi tämä onkin energiapuisto. Tavoitteena on pystyä tuottamaan mille tahansa puhdasta energiaa kuluttavalle teollisuudelle paras mahdollinen sijoituspaikka. Voi olla, että siellä on datakeskuksen lisäksi tulevaisuudessa esimerkiksi lääke-, akku- tai puolijohdeteollisuutta.
Energiapuistosta lämpöä Itä-Poriin
Outokumpu on myynyt CompassForge Venturelle energiapuistoa varten 37 hehtaarin alueen. Tontti käsittää Tampereentien, Ulvilantien ja Mastojentien rajaaman alueen.
Kansainvälisen datakeskuksen lisäksi alueelle tulee suunnitelmien mukaan vetyä tai biokaasua käyttävä vara- ja säätövoimalaitos. Se on osa verkon sääntelyssä tarvittavaa kapasiteettia ja tukee kantaverkkoa.
Datakeskuksen sähköntarve ensimmäisessä vaiheessa olisi 150 megawattia.
Energiapuiston prosessilämpö on tarkoitus johtaa kaukolämpöverkkoon.
– Sillä voidaan lämmittää koko Itä-Porin alue. Energiapuisto voi avata uusia energiapalveluja myös ympäristön kauppa- ja teollisuusyrityksille, tiedotteessa todetaan.
Hankkeella on asiantuntija Seppo Ihalaisen mukaan Porin kaupungin johdon tuki.
– Pori Energialla on iso rooli sähkönsiirron kehittämisessä ja kaukolämmön hyödyntämisessä. Energiapuisto tukee uusien energiahankkeiden toteuttamista, esimerkiksi merituulivoimaloita ja aurinkoenergiaa.