Kymenlaakson käräjäoikeus on alkanut käsitellä mittavaa huumerikosvyyhtiä, joka liittyy kouvolalaismiehen johtamaan järjestäytyneeseen rikollisryhmään.
Kuutta ihmistä syytetään törkeistä huumausainerikoksista. Koplalla oli myynnissä 46 kiloa amfetamiinia, mutta myös esimerkiksi kaksi kiloa kokaiinia ja 40 kiloa marihuanaa. Neljä syytetyistä on tuomittu jo korkeimpaan mahdolliseen vankeusrangaistukseen osittain samassa huumevyyhdissä Helsingin käräjäoikeudessa ja Itä-Suomen hovioikeudessa. Sen takia heille ei voi enää vaatia lisärangaistusta.
Rikollisryhmän johtaja on haastehakemuksen mukaan kouvolalainen vuonna 1982 syntynyt Ville Tapani Lehmusmetsä. Hänet on tuomittu 13 vuoden vankeuteen muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta vuonna 2023 Helsingin käräjäoikeudessa historiallisessa huumejutussa. Jutussa Suomeen tuotiin yhteensä 770 kiloa kannabista ja 706 kiloa amfetamiinia.
Ydinporukka Kouvolasta
Nyt käsittelyssä olevassa jutussa Lehmusmetsä sopi huumekauppoja sekä huumeiden kuljetuksia viestisovelluksessa Ciro-nimellä vankilasta käsin. Hänen kanssaan huumekauppoja järjesteli vuonna 1979 syntynyt kouvolalainen Toni Mikael Koponen, joka toimi nimellä Longjohn.
Huumeita toimitti 1982 syntynyt kouvolalainen Tommi Antti Juhani Tolvanen, joka toimi nimellä Ringo. Sekä Koponen että Tolvanen tuomittiin Lehmusmetsän kanssa samassa jutussa jo vuonna 2023 törkeistä huumausainerikoksista 13 vuoden vankeuteen.
Lisäksi rikollisjärjestössä ostajia tapasi vuonna 1989 syntynyt nainen, jonka kotipaikasta ei ole tietoa.
Miehet sopivat huumekaupoista Sky ECC -viestisovelluksessa. Sky ECC on matkapuhelimeen asennettava rikollisten suosima anonyymi viestialusta.
Kouvolaan maastokätköihin
Lehmusmetsää syytetään nyt yhdessä Koposen ja Tolvasen kanssa 25 amfetamiinikilon, kahden kokaiinikilon ja 100 gramman hasismäärän käsittelystä sekä myynnistä.
Lehmusmetsä järjesteli kaupat vankilassa ollessaan hänen ja Koposen nimiin. Huumeet saapuivat Kouvolaan lokakuussa 2020, ja Tolvanen otti ne vastaan. Tolvanen kätki huumeet maastoon ja osin kotiinsa. Hän myös toimitti huumeet Lehmusmetsän ja Koposen järjestelemille ihmisille.
Samasta huumausaine-erästä on syytteessä vuonna 1987 syntynyt lappeenrantalainen Joonas Peltonen. Hän piti hallussaan ja levitti 10 kiloa amfetamiinia. Hänet on tuomittu aiemmin kouvolalaiskoplan kanssa sekä toisessa huumejutussa jo yhteensä 13 vuoden vankeusrangaistukseen.
Marihuanasta yhdelle syyte
Koponen on nyt syytteessä lisäksi 40 kilon marihuanaerän vastaanotosta, kuljettamisesta ja levityksestä elokuussa 2020. Helsingin käräjäoikeus on tuominnut jo Lehmusmetsän näiden marihuanakauppojen järjestelemisestä viestisovelluksessa vankilasta käsin.
Lisäksi nyt käsittelyssä olevassa jutussa on syytettynä vuonna 1971 syntynyt vantaalaismies, joka osti kouvolalaiskoplalta yhteensä kuusi kiloa amfetamiinia ja myi tai levitti sitä muutoin.
Naiselle syyttäjä vaatii vähintään neljän ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ja vantaalaismiehelle neljän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Kymenlaakson käräjäoikeus käsittelee asiaa useamman päivän ajan.
Kuuntele alta podcastista miten monenlaiset rikollisryhmittymät toimivat Suomen huumemarkkinoilla.
Muokkaus 21.1.2025 klo 16.15: Lisätty syytteessä olevien nimet, sillä heidät on jo tuomittu maksimirangaistuksiin. Lisätty myös tietoa heidän aikaisemmista tuomioistaan sekä linkki Ylen huumepodcastiin.