Tutkijoita kiinnostaa, mitä seuraa ikämiehelle ajokortin menettämisestä

Suomalaiset elävät pitempään ja myös ajavat useampia vuosia kuin aiemmin. Erityisesti miehille autoilulla voi olla iso merkitys elämässä. Ajokortin menetys voikin olla suuri asia.

Autonavaimet auton kojelaudalla.
Kun menettää ikääntyessään ajokortin eikä pääse liikkumaan entiseen tapaan, asialla voi olla suurempi merkitys miehen kuin naisen elämän laadulle. Kuva: Antti Haanpää / Yle
  • Marja-Liisa Kämppi

Ikämiesten kokemukset ajokortin menettämisestä kiinnostavat nyt tutkijoita.

Itä-Suomen yliopistossa on käynnistynyt tutkimushanke, joka kerää tietoa iäkkäiden miesten ajokortin menettämisestä ja autoilun loppumisesta.

Tutkimus selvittää myös, millainen merkitys autoiluhistorialla on ajamisen lopettamiseen liittyvässä elämänmuutoksessa.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että ajokyvyn menettäminen ja ajamisen loppuminen lisää sosiaalista eristäytymistä, heikentää elämän laatua, lisää yksinäisyyttä ja jopa masennusta.

Suomessa aihetta ei ole tutkittu, vaikka on entistä suurempi joukko koko aikuisikänsä autoilleita, jotka joutuvat siitä luopumaan, kertoo apulaisprofessori Elisa Tiilikainen.

Autoilun lopettamiseen liittyvä elämänmuutos voi olla erityisen vaikea ikääntyville miehille, koska ajaminen on perinteisesti nähty miehisenä toimintana. Tiilikainen huomauttaa, että moni ikämies on toiminut perheen pääasiallisena kuljettajana ja jatkanut autoilua puolisoaan pitempään.

Yliopistotutkija Marjo Ring kertoo, että tutkimukseen kutsutaan mukaan 65 vuotta täyttäneitä miehiä, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet lopettamaan autolla ajamisen.

Haastattelu toteutetaan tänä vuonna. Uuden tutkimustiedon kautta esitetään myöhemmin käytännön keinoja, joiden avulla iäkkäitä miehiä voidaan tukea ajokortin menettämistä seuraavassa elämänmuutoksessa.

Tutkimushankkeen rahoittaa Koneen säätiö.