Kainuun kelkkaurille pääsee jatkossa yhdellä luvalla, kun Metsähallituksen moottorikelkkaurat siirtyvät kuntien ylläpitoon Kainuussa.
Samalla paikallisten kelkkailu oman kunnan alueella muuttuu maksulliseksi.
Muutoksia on suunniteltu Kelkka Kainuu -hankkeessa.
Projektipäällikkö Marjo Karttunen sanoo muutoksen helpottavan kelkkamatkailua.
Kainuuseen tulee kelkkailijoita ympäri Suomen ja heitä halutaan lisää.
Karttusen mukaan halutut matkailijat toisivat Kainuuseen tuloja ja työtä. Karttusen kertoi aiemmin Ylelle moottorikelkkamatkailijan kuluttavan muutamassa päivässä noin 500 euroa.
– Kuntakohtaisista luvista saadut rahat menevät täysimääräisesti moottorikelkkaurien ylläpitoon kyseisessä kunnassa. Myös maakunnallisesta yhteisluvasta saadut tulot jyvitetään kunnille, Marjo Karttunen sanoo.
Hanke toi somevaikuttaja Joni Maunusen testaamaan Kainuun reitit talvella 2024. Tuolloin kuvatulla videolla hän testaa Puolangan vapaakelkkailu-aluetta ja kertoo mitä kehitettävää huomasi:
Muutos helpottaa asiakasta
Aiemmin kelkkailijan on pitänyt ostaa lupa sekä yksittäiseltä kunnalta että Metsähallitukselta.
– Kainuussa Metsähallituksen ja kuntien ylläpitämät moottorikelkkaurat ovat olleet sekaisin ja pätkitty maanomistajien mukaan eri ylläpitäjille. Jatkossa asiakas voi ostaa joko koko Kainuun kattavan yhteisluvan tai kuntakohtaisen luvan, kertoo maastoliikenteestä vastaava palveluomistaja Elina Odé Metsähallituksesta tiedotteessa.
Nykyisillä resursseilla Metsähallituksen Luontopalvelut ei pysty talvikautena esimerkiksi lanaamaan uria.
Muutoksen takia Metsähallituksen sivuilla ei kerrota enää tietoa Kainuun alueen urien tilanteesta.
Luvan Kainuun moottorikelkkaurille voi jatkossa ostaa Kajaanin kaupungin verkkokaupasta., kaupunki tiedottaa siitä erikseen.
Helmikuun toisena viikonloppuna Kainuussa koeponnistetaan reitit ja silloin kelkkailu on maksutonta.