Pori Energian osakekauppa maanantaina valtuustossa – Ylen haastattelemat valtuutetut uskovat myymisen toteutuvan

Moni Ylen haastat­telemista valtuutetuista arvioi, että kauppaa voisi kannattaa jopa nelisenkymmentä valtuutettua. Yksi valtuutettu ennakoi kuitenkin äärimmäisen kireää äänestystä.

Valaistussa kyltissä lukee Pori Energia. Kyltin ympärillä on lunta.
Pori Energian 49 prosentin osuuden myynti toisi Porin kaupungille 360 miljoonan euron suuruisen rahapotin. Kuva: Soila Ojanen / Yle
  • Mika Viljanen

Useat kaupunginvaltuutetut arvioivat, että Pori Energian vähemmistöosuuden myynti menee selvin numeroin läpi maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Yle Pori kysyi asiaa kuudelta porilaisvaltuutetuilta, jotka kaikki edustavat eri valtuustoryhmiä. Haastateltavien joukossa on sekä kauppaa kannattavia että vastustavia valtuutettuja.

Porin kaupunginhallitus esittää yksimielisesti valtuustolle, että kaupunki myisi 49 prosentin osuuden Pori Energiasta ruotsalaiselle Polhem Infra -sijoitusrahastolle. Kaupunki saisi osakkeista 360 miljoonaa euroa.

Suurin osa haastatelluista valtuutetuista uskoo, että kaupalle löytyy 59-paikkaisesta valtuustosta kannattajia 35:n ja 41:n välillä. Yksi poikkeus löytyy joukosta. Hänen mukaansa tilanne on tiukka.

– Laskin, että kannattajia löytyisi nyt 29 eli jostain pitäisi löytyä vielä lisää, jotta kauppa menisi läpi, hän arvioi.

Kyseinen valtuutettu uskoo, että moni valtuustokollega käy hänen laillaan vielä sisäistä keskustelua lopullisesta kannastaan.

– Sopimus on kaupungin kannalta hyvä, mutta toisessa vaakakupissa painaa periaate ja huoli yhteisen, tärkeän omaisuuden myymisestä pois, hän muotoilee.

Mielenkiintoinen epävarmuustekijä on, että monet haastatelluista valtuutetuista arvelevat, että maanantain kokouksessa on paikalla normaalia enemmän varavaltuutettuja.

– Kaikki eivät ennen kuntavaaleja halua leimautua tässä asiassa suuntaan tai toiseen, yksi valtuutettu toteaa.

Hinta ja kumppani vakuuttivat epäröiviä

Ylen haastattelemista valtuutetuista monet uskovat, että ostajaksi valikoitunut ruotsalainen, valtio-omistajataustainen Polhem Infra on vakuuttanut epäröiviä valtuutettuja kaupan taakse.

Erityisesti kaupungin Pori Energian osakkeista saama 360 miljoonan euron rahasäkki on yllättänyt myönteisesti.

Kaikki eivät ole edelleenkään vakuuttuneita siitä, että energiayhtiön osasta luopuminen olisi Porille lopulta kannattavaa.

Yhden valtuutetun mielestä ostajalla ei ole näyttöä siitä, että se olisi pitkäaikaisesti sitoutunut Pori Energiaan.

– Kyseessä on yhtiö, joka on tehnyt ensimmäiset sijoituksensa viitisen vuotta sitten. Sitoutumisesta ei ole näyttöä ja kyllä tälläkin firmalla joku exit-strategia taatusti on, jos tuottoja ei tule, sanoo yksi kauppaa vastustava valtuutettu.

Osakkeiden myyntiä kannattavilla on toinen ääni kellossa. Moni kuvaa myyntihintaa merkittäväksi virstanpylvääksi Porin kaupungin taloudellisessa tilanteessa.

– Pori parantaa talousnäkymänsä valoisiksi kertaheitolla ja pysyvästi, uskoo yksi valtuutettu.

Rahasäkkiä halutaan vartioida tarkasti

Yhdessä asiassa porilaiset valtuutetut ovat löytäneet vankan yhteisen näkemyksen, vaikka Pori Energian osakkeiden kauppaa ei ole vielä lopullisesti hyväksytty.

Kaikki haastatellut pitävät keskeisenä asiana, että kauppasummalla perustettavan rahaston pelisäännöt ovat tiukat ja vedenpitävät. Rahastoon ei haluta kajota, vaikka kaupungilla olisi investointitarpeita

– Rahaston pääomaan ei saa koskea, jotta se hyödyttää kaupungin taloutta vakaasti ja pitkään, yksi valtuutettu kommentoi.

Taloudelliset laskelmat lähtevät siitä, että rahastoidulle myyntivoitolle saataisiin keskimäärin 4,5 prosentin vuosituotto.