Porvoon kaupunki ryhtyy suunnittelemaan Porvoon Tolkkisissa sijaitsevien pilaantuneiksi todettujen tonttien omistajien kanssa kunnostustoimenpiteitä. Maaperän siivous on tarkoitus toteuttaa riskinarvion ja tonttien omistajien toiveiden mukaisesti.
Porvoon kaupungin maaperätutkimukset asuinalueella osoittivat, että pilaantuneiden maiden alue ei ole merkittävästi laajempi kuin aiemmissa tutkimuksissa. Pilaantunutta maa-ainesta on Kissansalmentien alkupään tonteilla, muut tontit ovat puhtaita.
Kaupunki on tutkinut myös itäisen Tolkkisen entisen teollisuusalueen maaperää. Siihen liittyvä tutkimusraportti julkaistaan asukastilaisuuden jälkeen, joka järjestetään 30. tammikuuta Eklöfska skolanin tiloissa.
Maa sisältää haitallisen määrän myrkkyjä
Kissansalmentien asuinalueella maaperästä löytyneen rikkikiisukuonan laajuus saatiin rajattua maaperätutkimuksissa kevään ja kesän 2024 aikana.
Uusien tutkimusten myötä myrkkyjä sisältävän alueen rajaus ei laajentunut pohjoiseen Harjutien ja Pesukarhuntien tonteille tai itään päin Kissansalmentiellä uusille asuintonteille.
Alueen maaperässä on vaarallisen korkeita pitoisuuksia muun muassa lyijyä, arseenia ja kobolttia. Ne muodostavat riskin sekä asukkaiden terveydelle että ympäristölle. Runsas altistuminen näille raskasmetalleille voi aiheuttaa esimerkiksi kohonneen syöpäriskin.
Nyt valmistunut tutkimusraportti suosittelee Kissansalmentien alkupään rikkikiisukuonaa sisältävien tonttien piha-alueiden puhdistamista. Tonteilla olevasta rikkikiisukuonasta voi aiheutua terveysriskiä, jos sitä suojaava, paikoin hyvin ohut, pintakerros rikkoutuu.
Puhdistusta on odotettu 10 vuotta
Asia nousi esiin syksyllä 2023 tehdyissä maaperätutkimuksissa, joihin liittyvä tutkimusraportti julkistettiin viime vuonna.
Tätä edellisen kerran alueen ongelmat nousivat uutisiin vuonna 2013, kun samalta alueelta löytyi kaapelitöiden yhteydessä saastunutta maata. Pilaantuneelle maalle ei ole tehty mitään kymmenessä vuodessa. Kaupunki on tuottanut uusia selvityksiä ja tutkimuksia.
Maan saastuminen on peräisin tehtaasta.
Tolkkisissa sijainneen selluloosatehtaan toiminnasta syntynyttä nollakuitua sijoitettiin Kissansalmeen aina vuodesta 1893 vuoteen 1975 saakka.
Porvoon kaupungin yhdyskuntasuunnittelupäällikkö Enni Flykt kertoi viime vuonna, että tutkimuksissa on kuitenkin selvinnyt, että alueelle on haudattu paljon muutakin kuin vain vaaratonta nollakuitua.