Sami Välimäki varmisti pääsynsä viikonlopun pelikierroksille golfin miesten PGA-kiertueen kilpailussa Kaliforniassa. Täyden neljän kierroksen pelaaminen takaa kiertueen ainoalle suomalaisammattilaiselle myös kauden ensimmäiset palkintorahat.
Kauden toista kilpailuaan pelaava Välimäki on San Diegossa 26. sijalla kahden kierroksen jälkeen. Kilpailussa pelataan kahdella Torrey Pinesin kentällä, ja toisella kierroksella Välimäki käytti vaikeammaksi arvioituun South Course -kenttään 75 lyöntiä. Birdiet jäivät kahteen, mutta bogeja Välimäelle kertyi viisi.
Välimäki on yhteistuloksessa 143 lyöntiä (-1). Hän on viiden lyönnin päässä kärjestä.
Kilpailun johdossa jatkaa maailmanlistalla kuudentena oleva ruotsalainen Ludvig Åberg (-6). Hänen kanssaan kärkisijaa jakaa yhdysvaltalainen Lanto Griffin.