Valtiokonttori on maksanut ensimmäisiä korvauksia Vastaamon tietomurron uhreille

Korvausten määrät ovat vaihdelleet 500 eurosta 1 500 euroon.

Psykoterapiakeskus Vastaamo.
Vastaamon tietomurto on uhrien määrällä mitattuna Suomen rikoshistorian suurin rikos. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
  • Anu Pekonen

Valtiokonttori on maksanut korvauksia osalle Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron uhreista.

Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Ensimmäiset korvaukset maksettiin perjantaina 17. tammikuuta, Vastaamonuhrit.fi-juristi Paula Pajula kertoo. Pajula avustaa uhreja korvausten saamisessa juristi Jenni Raiskion kanssa.

Valtiokonttorin päätöksiä on myönnetty Pajulan mukaan vasta noin kaksikymmentä. Tähän mennessä korvausten määrät ovat vaihdelleet 500 eurosta 1 500 euroon.

– Suurin osa päätöksen saaneista asiakkaistamme on saanut noin 1 000–1 500 euroa korvausta, Pajula sanoo.

Pajulan mukaan valtiokonttori ei ole antanut vielä päätöksiä kaikista törkeimpien tapausten korvauksista.

– Esimerkiksi tilapäisen haitan tai ansionmenetysten korvaukset tulevat olemaan huomattavan suuria, Pajula arvioi.

Korvaus perustuu arkaluontoisuuteen

Valtiokonttori on jakanut korvausvaatimukset kategorioihin, Pajula uskoo.

Alimman kategorian tapauksissa uhrista on vuodettu nettiin ainoastaan henkilötiedot, mutta ei lainkaan terapiatietoja. Tällaisissa tapauksissa uhrille on maksettu korvausta 500 euroa, Pajula selittää.

Korvaus suurenee sitä mukaa, mitä arkaluontoisempaa sisältöä uhrista on verkkoon vuodettu.

Valtiokonttori on perustellut päätöksiään Pajulan mielestä poikkeuksellisen hyvin. Vain kolme kahdestakymmenestä päätöksen saaneesta asiakkaasta on ollut Pajulaan ja Jenni Raiskioon yhteydessä, ja kysynyt mielipidettä korvauksen määrän oikeudenmukaisuudesta.

– Meillä on noin 4 000 asiakasta. Olemme saaneet korvauspäätöksiä vasta niin vähän, että emme ota vielä kantaa korvausten määriin, Pajula toteaa.

Käräjäoikeus tuomitsi Aleksanteri Kivimäen 6 vuoden 3 kuukauden vankeusrangaistukseen Vastaamon tietomurtoon liittyvistä rikoksista.

Käräjäoikeuden mukaan Kivimäki tunkeutui Vastaamon tietojärjestelmään, latasi sieltä potilastietokannan ja julkaisi myöhemmin yhteensä noin 33 000 ihmisen tiedot. Uhreista 24 000 teki rikosilmoituksen.