Oikeus tuomitsi miehen yli viiden vuoden vankeuteen pitseria-ampumisesta Vantaalla

Mies sai tuomion tapon yrityksestä ammuttuaan uhriaan Pähkinärinteen ostoskeskuksessa.

Poliisit tutkivat rikospaikkaa.
Ammuskelupaikka sijaitsi ostoskeskuksen yhteydessä. Poliisi suoritti alueella teknistä tutkintaa syyskuussa 2024. Kuva: Antti Kolppo / Yle
  • Katri Tihilä

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut 32-vuotiaan miehen viideksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen muun muassa tapon yrityksestä Vantaan Pähkinärinteessä viime syksynä.

Mies tuomittiin myös ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Hän ampui useita kertoja julkisella paikalla, jossa oli myös useita muita ihmisiä.

Oikeus sen sijaan hylkäsi syytteen kiristyksen yrityksestä.

Mies ampui noin 50-vuotiasta miestä torstaina 12. syyskuuta ostoskeskuksen pitseriassa ja sen ulkopuolella. Uhri oli pitkään sairaalahoidossa, mutta selvisi hengissä.

Syytteiden mukaan mies oli tekoa edeltävänä päivänä soittanut uhrille ja vaatinut tätä maksamaan 5 000 euron velan. Uhri oli kieltäytynyt maksamasta.

Aiemmin Mehmet Söylemeziä syytettiin murhan yrityksestä, mutta oikeus hylkäsi syytteen murhan yrityksestä.

Oikeus punnitsi tuomiossaan henkirikoksen suunnitelmallisuutta ja tekotavan julmuutta. Käräjäoikeus katsoi ettei murhayrityksen tunnusmerkistö ei täyttynyt. Käräjäoikeuden mukaan asia jäi riittävän luotettavasti näyttämättä.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tältä tapahtumapaikalla näytti ampumisen jälkeen syyskuussa. Video: Antti Kolppo / Yle