Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti maanantaina joukon määräyksiä, jotka muuttavat Yhdysvaltain armeijaa.
Trumpin allekirjoitti esimerkiksi säädöksen, joka kieltää niin kutsutut monimuotoisuutta edistävät DEI-ohjelmat puolustusvoimissa.
Lisäksi Trump määräsi, että koronarokotteista kieltäytyneet ja armeijasta sen vuoksi erotetut sotilaat saavat palata palvelukseen.
Yksi Trumpin allekirjoittamista määräyksistä koskee sukupuoli-identiteetin ilmaisemista armeijassa.
Vuonna 2021 Joe Bidenin säännökset mahdollistivat transsukupuolisten värväytymisen armeijaan itse määrittelemänsä sukupuolen mukaan, mikäli he täyttävät armeijan yleiset vaatimukset.
Toistaiseksi on epäselvää, saavatko esimerkiksi transsukupuoliset sotilaat jatkaa palvelustaan armeijassa.
Trump ilmoitti maan asevoimiin liittyvistä määräyksistä samana päivänä, kun puolustusministeri Pete Hegseth astui virkaan.
Kansalaisjärjestöt ovat kritisoineet Trumpin aloitteita.
Lähde: Reuters