Näyttelijä ja ohjaaja Sulevi Peltola on kuollut pitkäaikaiseen sairauteen. Peltola oli kuollessaan 78-vuotias.
Asian vahvistaa Ylelle Peltolan tytär, Suvi-Sini Peltola-Auvinen.
Peltola on tuttu näyttelijä useista tv-sarjoista ja elokuvista.
Elokuvarooleja Peltolalle ehti kertyä lukuisia, niin draamaelokuvista kuin komediasta ja lastenelokuvistakin. Hän on tuttu kasvo muun muassa Aki Kaurismäen elokuvista eri vuosikymmeniltä.
Peltola näytteli esimerkiksi sellaisissa elokuvissa kuin Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä, Paha maa, Laitakaupungin valot ja Käsky.
Sulevi Peltola oli erityisesti ohjaaja Matti Iäksen luottonäyttelijä. Iäksen elokuvissa ja tv-elokuvissa Peltola teki suuria rooleja, joiden ansiosta hän keräsi aivan omanlaisensa fanijoukon.
Vuonna 1988 ensi-iltansa saanut, Iäksen ohjaama Katsastus, valittiin Teema-kanavan yleisöäänestyksessä 1980-luvun suosituimmaksi televisio-ohjelmaksi. Joni Skiftesvikin novelleihin perustuvaa Katsastusta pidetään kotimaisena kulttielokuvana. Katsojat kertoivat osaavansa elokuvan repliikkejä ulkoa, jopa kaikki repliikit.
Sulevi Peltola esittää Katsastuksessa toista pääroolia, nelikymppistä Ööviniä, joka lähtee nuoremman kaverinsa Viltterin (Vesa Vierikko) kanssa katsastamaan autoa. Reissu etenee lopulta Ruotsiin ja takaisin.
Jussi-patsaalla Peltola palkittiin muun muassa parhaasta miespääosasta elokuvassa Haaveiden kehä ja parhaan miessivuosan Jussilla Paha maa -elokuvasta.
Television puolelta hänet muistetaan muun muassa Onni Partasen roolista Ylen Kotikatu -sarjassa.
Lisäksi Peltola muistetaan muun muassa KOM-teatterin perustajajäsenenä. Hän näytteli teatterin riveissä perustamisvuodesta 1971 vuosikymmenen lopulle saakka.
Katso alla olevalta videolta, miten ”puolipuhumattomien roolien näyttelijäksi” itseään kutsunut Sulevi Peltola kuvaili uraansa vuonna 2007:
Entinen kollega Risto Autio: ”Sulevi oli herrasmies”
Sulevi Peltolan kanssa Kotikatua tähdittänyt Risto Autio kuvailee Peltolaa herrasmieheksi, joka viihtyi kulisseissa ennemmin sivustaseuraajana kuin porukan äänekkäimpänä hauskuuttajana.
Autio näytteli Kotikadussa Hannes Luotolaa. Peltola ja Autio kohtasivat Kotikadun kuvausten lisäksi vuosien varrella myös teatterilavoilla.
– Teattereissa lämpiöelämä on yleensä kovin vilkasta, mutta Sulevi ei siihen rientoon lähtenyt mukaan, vaan ennemmin seuraili sivusta ja poltteli pikkusikaria. Mutta äärimmäisen keskittyneesti hän oli läsnä aina, kun ruvettiin tekemään töitä.
– Herrasmies, joka ei puuttunut muiden tekemisiin.
Autio muistelee lämmöllä etenkin Peltolan ja Aake Kallialan dynamiikkaa Kotikadun kuvauksista. Kaksikko toi vuorosanoihinkin omaa lisäväriään, jota ei ollut käsikirjoituksessa valmiina, sarjaa kirjoittamassakin ollut Autio muistelee.
– Heillä oli sydänystävyys, joka lähti elämään ja annettiin sen olla sitten.
Erityisenä Aution mieleen on jäänyt hetki vuodelta 2002, jolloin hän, Jukka Puotila, Aake Kalliala ja Sulevi Peltola ”joutuivat laulamaan tiernapoikia” Kotikadussa. Lauluesitys kuvattiin yleisön edessä Johanneksen kirkossa.
– Oli todella jännittävää laulaa livenä siellä kirkossa. Jukka, joka ei ole laulumies, suoriutui ihan hyvin ja samoin minä. Aake Kalliala puolestaan oli levyttänytkin, mutta minulle yllätyksenä tuli se, että Sulevi oli niin voimakas laulaja, Autio kuvailee.
Alla olevalta videolta voit katsoa kyseisen esityksen vuodelta 2002.
Juttua täydennetty 29.1. kappaleella Katsastus-elokuvasta.