Lappeenrannan uuteen uimahalliin suunnitellaan 50 metrin allasta – tontille tarvitaan lisää tilaa

Lappeenrannan uuden uimahallin paikaksi on suunniteltu urheilutalon pysäköintialuetta.

Lappeenrannan uimahallin vesiliukumäki.
Lappeenrannan vanha uimahalli palvelee kaupunkilaisia siihen saakka, kunnes uusi on valmis. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
  • Tanja Hannus

Lappeenrannan uuden uimahallin pääaltaasta suunnitellaan 50 metrin mittaista. Näin se se soveltuisi myös uimakisoihin.

Kilpaurheilijat ja kuntoliikkujat toimisivat samassa tilassa.

– Allasohjelma on suunniteltu mahdollisimman monipuoliseksi ja viihtyisäksi, jotta uimahalli toimisi kaikille ikäryhmille ja houkuttelisi mahdollisimman paljon kävijöitä, kertoo hankekehitysarkkitehti Lucio Caforio Lappeenrannan Toimitilat oy:stä.

Uuden uimahallin paikaksi on suunniteltu urheilutalon pysäköintialuetta. Tontin ahtautta ratkotaan kaavamuutoksella. Uimahallin kaavamuutos käsittelee myös Juvakan kentän mahdollista muuttamista osin pysäköintialueeksi.

– Tämän vuoksi uimahallin suunnitelma on kehitetty siten, että sisäänkäynti voi tapahtua sekä Pohjolan- että Armilankadulta, kertoo Caforio.

Kuvassa uimari ui kameraa kohti Lappeenrannan uimahallissa.
Lappeenrannan kaupunki tähtää siihen, että kilpa- ja harrasteuimarit pääsevät uuteen uimahalliin vuonna vuonna 2028. Kuva: Tommi Parkkinen / Yle

Suunnittelu etenee helmikuussa

Uimahalli tulee olemaan jatkossakin yhteydessä urheilutaloon. Osana uimahallihanketta urheilutaloon on tarkoitus tehdä muutoksia. Sisäliikuntahallin rakentaminen vapauttaa urheilutalon kellarikerroksesta tilaa, joka on ollut yleisurheilukäytössä.

– Tila muutetaan kuntosaliksi, ja sillä korvataan myös nykyisen uimahallin kellarissa olevia tiloja. Suunnitelmia kehitetään, kertoo Caforio.

Uuden uimahallin hankesuunnitelma etenee kulttuuri- ja liikuntalautakunnan sekä kaupunkikehityslautakunnan käsiteltäväksi helmikuun puolivälissä. Täydennetty johtoryhmä käsittelee asiaa 24. helmikuuta.

Kaupunki on varannut rakentamiseen reilut 28 miljoonaa euroa.