Nokia päätti viime vuoden kunnon loppukiriin. Sitä voi pitää saavutuksena, sillä vaisun alkuvuoden jälkeen moni asiantuntija piti epätodennäköisenä, että yhtiö saavuttaisi lupaamansa tulostason.
Tulosvaroitusta odoteltiin. Matkapuhelinverkkojen myynnistä ja toimitusjohtajan vaihtamisesta huhuttiin.
Kumpaakaan ei kuulunut. Sen sijaan tänä aamuna saatiin kuulla, että yhtiön liikevaihto kasvoi viimeisellä vuosineljänneksellä kymmenyksen liki kuuteen miljardiin euroon. Liikevoittoa syntyä vertailukelpoisesti yli 1,1 miljardia, mikä on reippaasti enemmän kuin analyytikot odottivat.
Toimitusjohtaja Pekka Lundmark vertaa loppukiriä menneisiin vuosiin. Viimeksi vuonna 2015 oli vuosineljännes, jolloin liikevoittoprosentti oli näin hyvä.
– Ja sitä ennen pitääkin mennä vuoteen 2003, että löytyy samanlaisia lukuja.
Nokian osakekurssi nousi torstaina miltei seitsemän prosenttia. Viimeksi kuluneen vuoden aikana osake on kallistunut noin kolmanneksen. Se kertoo siitä, että sijoittajien usko Nokiaan on palailemassa.
Lundmarkin mukaan liikevaihto kasvoi vahvasti niin ip-verkoissa kuin kiinteissä ja optisissakin verkoissa. Tämän verkkoinfrastruktuuriksi kutsutun liiketoiminta-alueen myynti kasvoi 17 prosenttia. Hyvää kasvua oli myös pilvi- ja verkkopalveluissa sekä patentti- ja teknologialisensioinnissa.
Yhtiön mukaan kasvun takana oli teleoperaattorimarkkinan kysynnän vahva elpyminen erityisesti Pohjois-Amerikassa.
Onkin sääli, että Nokia on menettänyt Yhdysvalloissa asiakkaita mobiiliverkkojen puolella. Jättioperaattori AT&T:n menetys Ericssonille sataa ruotsalaisyhtiön laariin nyt, kun kysyntä viriää.
”AT&T:n menetyksesta puolet korvattu”
Nokian kehitys on heikointa suomalaisille tärkeissä matkapuhelinverkoissa. Suomalaisille tärkeissä siksi, että suuri osa Suomen 6 000 nokialaisesta tekee töitä nimenomaan matkapuhelinverkkojen parissa.
– Me olemme vahvistaneet selkeästi asemaamme ja uusien kauppojen virta on ollut todella hyvä, Lundmark sanoo.
Tällä hän viittaa esimerkiksi sopimuksiin saksalaisen Deutsche Telecomin ja intialaisen Bharti Airtelin kanssa.
– Tämä on ollut Suomi-Nokialle tärkeä asia, koska suhteellisesti ottaen Suomen henkilöstöstä on nimenomaan matkapuhelinverkoissa. Hyvä uutinen on, että vuosina 2023 ja 2024 selkeästi pudonnut matkapuhelinverkkojen markkina on nyt tasaantumassa.
Lundmark kehaisee, että Nokia on voittanut viime vuoden alun jälkeen nettomääräisesti 18 000 uutta matkapuhelinverkkojen tukiasemapaikkaa – ja tehnyt sen ”kurinalaisella hinnoittelulla”. Tämä oli Nokian tulosjulkistuksessa aivan uusi mittari.
Yle kysyi, mitä 18 000 tukiasemaa lopulta tarkoittaa. Lundmark suhteutti sitä Ericssonille hävittyynn AT&T-sopimukseen.
– AT&T:n menetys oli meille suuruusluokkaa 30 000 saittia, eli me olemme yli puolet siitä menetyksestä nyt kompensoineet.
Pitkän pudotuksen jälkeen liikevaihto pysyy Lundmarkin mukaan matkapuhelinverkoissa jatkossa ”vakaana”. Hän lisää, että kyse ei ole vain operaattoreista. Esimerkiksi yritysten yksityisissä mobiiliverkoissa on selvää kasvua. Ja sen päälle tulevat aivan uudet liiketoiminta-alueet, kuten mobiiliverkkojen sotilaskäyttö.
– Keskipitkällä aikavälillä puolustusteollisuuden verkot ja taktiset kommunikaatiojärjestelmät tuovat erittäin mielenkiintoisia mahdollisuuksia nimenomaan matkapuhelinverkoille.
Uhkaako Deepseek Nokian tavoitteita?
Nokia hakee kasvua suurista konesaleista toimittamalla esimerkiksi verkkokytkimiä Microsoftin ja Nscalen kaltaisille jättiyrityksille. Se sanoo myös kasvattavansa panoksiaan tällä alueella jopa sadan miljoonan euron vuosittaisilla investoinneilla ja tavoittelee näin miljardin euron lisäystä liikevaihtoon kolmen vuoden kuluessa.
Konesali-investoinnit kasvavat ympäri maailman nyt ennen kaikkea tekoälyboomin vetämänä.
Mitä Nokialla mietitään kiinalaisesta tekoälysovellus Deepseekistä, joka toimii paljon pienemmillä tietojenkäsittely kuin aiemmat tekiälyt? Jos konesaleja tarvitaankin paljon vähemmän, menevätkö Nokian konesalisuunnitelmat uusiksi?
– Tähän mennessä on aivan selvää se, että Deepseek tulee kiihdyttämään kilpailua tekoälyssä. Se on selkeästi matalamman kustannustason malli kuin aikaisemmat, Lundmark sanoo.
Pekka Lundmarkin mukaan Deepseek on merkki siitä, että tekoälykilpailusta tulee maailmanlaajuinen, ja kaikkialla tullaan investoimaan lisää.
– Meille ei ole olennaisin asia se, mikä datakeskusmarkkinan koko täsmälleen on muutaman vuoden kuluttua. Se tulee joka tapauksessa olemaan jättimäinen. Ja mitä enemmän kilpailua tekoälyssä on, sen pitäisi lähtökohtaisesti olla hyvä asia markkinalle ja datakeskusten rakentamiselle, hän sanoo.
– Eli olen hyvin optimistinen tästä tilanteesta.
Nokia | Liikevaihto 2024 | Liikevaihto 2023 | Muutos |
Verkkoinfrastruktuuri | 6518 | 6917 | -6 % |
Matkapuhelinverkot | 7725 | 9797 | -21 % |
Pilvi- ja verkkopalvelut | 3022 | 3220 | -6 % |
Teknologia (patentit) | 1928 | 1085 | +78 % |
Yhteensä | 19220 | 21138 | -9 % |
Juttua päivitetty 19.17: päivitetty Nokian osakekurssin muutos.
Juttua muokattu 31.1. kello 9.05: Täsmennetty taulukkoon tieto siitä, että taulukossa mukana olevat luvut ovat vuoden 2023 liikevaihdon lukuja.