Repoveden kansallispuiston riippusilta pyritään avaamaan ensi kesäksi – moni asia on silti vielä auki

Mikäli suunnitelmat kariutuvat, varavaihtoehtona ylitykseen on vene.

Lapinsalmen riippusilta Repoveden kansallispuistossa ilmasta nähtynä.
Lapinsalmen riippusillan korjaukset aloitetaan, kun suunnitelmat on hyväksytty ja sää on sopiva. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
  • Noora Palola

Jos kaikki menee nappiin, Metsähallitus pyrkii avaamaan Repoveden kansallispuiston Lapinsalmen riippusillan tulevaksi kesäksi. Repoveden riippusilta on ollut kiinni jo yli vuoden.

– Sillan korjauksen olisi tarkoitus valmistua jo keväällä. Kaikki on kuitenkin epävarmaa ja mitään en voi luvata, sanoo Metsähallituksen toteutusvastaava Tero Mustonen.

Lapinsalmen riippusilta Repoveden kansallispuistossa ilmasta nähtynä.
Lapinsalmen riippusilta on ollut yksi kansallispuiston vetonauloista. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Hän luettelee asioita, jotka voivat vielä vaikuttaa tilanteeseen. Tällaisia ovat esimerkiksi suunnitelmien läpimeno, työmaan aikataulutus ja sää. Tämän vuoksi Mustonen ei kerro tarkkoja päivämääriä.

riippusillalle pääsy on estetty kyltein ja portilla.
Lapinsalmen silta on ollut käyttökiellossa yli vuoden. Kuva elokuulta 2024. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Lapinsalmen silta suljettiin, kun huomattiin, että se voi olla kovalla tuulella vaarallinen. Sillan vahvistamiseksi suunnitellaan nyt tuulivaijereita.

Repoveden kansallispuistossa vieraili viime kesänä 100 900 kävijää. Kävijämäärä väheni hieman edeltävästä vuodesta. Silti puisto on kahdeksanneksi suosituin kansallispuisto Suomessa.

Varalla on vene

Sillan piti jo avautua viime kesänä, mutta matkaan tuli mutkia ja aikataulu venyi. Korjaustarve alkoi näyttää liian suurelta. Viime vuonna oltiin turhan optimistisia ja Mustonen haluaa välttää virheen nyt.

– Varasuunnitelma on tällekin kesälle olemassa. Tarvittaessa käyttöön otetaan vene, jolla Kapiaveden voi ylittää. Näin tehtiin jo viime kesänä, hän sanoo.

Työssä säävaraus

Viime vuoden suunnitelmista tuli niin suuria, että osa urakoitsijoista vetäytyi. Nyt kun suunnitelmaa on kevennetty, se kiinnostaa taas myös tekijöitä.

– Nyt on meneillään suunnitteluperusteiden tarkastelu, jossa ulkopuolinen asiantuntija ottaa kantaa siihen, voidaanko uusilla suunnitelmilla edetä, Mustonen kertoo.

Sillan tulee kestää sadan vuoden elinkaari. Lisäksi asiantuntija tarkastaa vielä sillan turvallisuuden.

Repoveden kansallispuiston tunnuksessa on ketun kuva.
Repoveden kansallispuisto on yksi suosituimmista kansallispuistoista. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Rakennusaikatauluun vaikuttaa myös sää.

– Kallion pitää olla tarpeeksi lämmin, että työ voidaan aloittaa, ja kallioon pitää kiinnittää uudet vaijerit, kertoo Mustonen.

Sillan valmistuttua uusitaan lossi

Tulevana kesänä Repoveden kansallispuistossa kunnostetaan myös lossi.

– Lossi on käyttöikänsä päässä, joten se uusitaan täysin. Samoin korjataan laiturirakenteita, kertoo Mustonen.

Sillan rikkoutumisen jälkeen lossista tuli niin suosittu, että retkeilijät joutuivat odottamaan vuoroaan päästäkseen kyytiin.

Lossi uusitaan kuitenkin vasta sitten, kun silta on saatu käyttöön ja vesi riittävän matalalla, eli todennäköisesti syksyllä.