Suomesta haettiin viime vuonna aiempaa huomattavasti vähemmän kansainvälistä suojelua.
Asiasta kertoi Maahanmuuttovirasto (Migri), joka on julkistanut tänään viime vuoden maahanmuuttotilastot.
– Turvapaikkahakemusten määrä on pysynyt konflikteista ja kriiseistä huolimatta maltillisena ja lähes puolittunut edelliseen vuoteen verrattuna. Lähi-idän tilanne ei ole näkynyt turvapaikkahakemusten määrissä Suomessa, kertoi Migrin ylijohtaja Ilkka Haahtela tiedotteessa.
Vuoden 2024 aikana Suomessa jätettiin yhteensä yli 12 600 tilapäisen suojelun hakemusta. Suurimman Suomeen saapuvan ryhmän muodostavat yhä ukrainalaiset. Tilapäinen suojelu eroaa turvapaikan hakemisesta.
Turvapaikkahakemusten määrä romahtanut
Turvapaikkahakemusten määrä oli Migrin mukaan 45 prosenttia pienempi edellisvuoteen verrattuna. Viime vuonna Suomessa jätettiin vajaat 3 000 turvapaikkahakemusta, kun edellisvuonna niitä tuli yli 5 300.
Eniten turvapaikkahakemuksia jättivät Somalian, Irakin, Afganistanin, Syyrian ja Nigerian kansalaiset.
Vuoden 2023 vuoden korkean turvapaikkahakemusten määrän taustalla oli Migrin mukaan osittain Venäjän käynnistämä maahanmuuton välineellistämisoperaatio itärajalla. Sen myötä Suomesta haki turvapaikkaa vuosina 2023 ja 2024 noin 1 300 ihmistä.
Sen sijaan kiinnostus Suomea kohtaan jatkui jokseenkin korkealla tasolla työntekijöiden, opiskelijoiden ja heidän perheenjäsentensä osalta. Opiskelijahakemusten määrä oli ennätyskorkealla, mutta lupia myönnettiin viime vuonna vähemmän kuin edellisvuonna.
Työperäisessä maahanmuutossa pudotus
Työperäisessä maahanmuutossa hakemusten kokonaismäärä putosi viime vuonna noin 12 prosenttia vuoden 2023 tasosta.
Viime vuonna ensimmäisiä työperusteisia oleskelulupahakemuksia jätettiin yhteensä yli 15 000, mikä oli kuitenkin edelleen selvästi enemmän kuin ennen koronapandemiaa.
Migrin mukaan hakemusten määrä on laskenut Suomen talouden taantuman, haastavan työllisyystilanteen sekä Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan takia.
Suurimmat kansalaisuudet työperusteisissa hakemuksissa olivat Thaimaa, Filippiinit, Intia, Kiina ja Vietnam.
Kaikkiaan yli 196 000 hakemusta
Virastoon tuli kaikkiaan yli 196 000 eriperusteista hakemusta vuonna 2024 ja virasto teki yhteensä lähemmäs 188 500 päätöstä. Myönteisten päätösten määrä laski viime vuonna.
Vuonna 2024 tehdyistä kaikista Migrin päätöksistä 84 prosenttia oli myönteisiä ja seitsemän prosenttia kielteisiä.