Metsähallitus luonnonpuistoihin myönnetyistä pyyntiluvista: taloudellisen vahingon ehkäisemisellä vahva painoarvo laissa

Poronhoitoalueelle on myönnetty tänä talvena poikkeamislupia luonnonpuistoihin ilvesten ja susien kaatamiseksi.

Susi hiipii lumihangessa.
Susi on Suomessa erittäin uhanalainen laji. Kuvituskuva. Kuva: Juha Metso / AOP
  • Eelis Rytkönen

Metsähallitukselta on haettu jälleen uutta lupaa ilveksen metsästämiseen luonnonpuistossa.

Metsähallitus on myöntänyt tähän mennessä kuusi poikkeamislupaa luonnonpuistoihin suurpetojen pyyntiä varten.

Vuonna 2023 muuttunut luonnonsuojelulaki mahdollistaa esimerkiksi porovahinkoja aiheuttaneiden petojen pyynnin luonnonpuistoissa.

Kaikki luvat on myönnetty poronhoitoalueelle.

Metsähallituksen asiointijohtaja Mikael Nordströmin mukaan luvista kolme on ilveslupia, jotka on myönnetty Lappiin: kaksi Pisavaaraan Etelä-Lappiin ja yksi Värriöön Itä-Lappiin. Loput kolme on myönnetty Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajalla sijaitsevalle Olvassuolle susien kaatoa varten. Kielteisiä päätöksiä ei ole tehty.

Luonnonpuistot ovat normaalisti tiukasti suojeltuja

Vahinkoperusteisen poikkeuslupahakemuksen eläimen metsästämiseen käsittelee Riistakeskus. Luvassa myönnetty alue ei välttämättä kata koko luonnonpuistoa ja toisaalta se on usein laajempi kuin pelkkä luonnonpuisto.

Riistakeskuksen luvan lisäksi hakija tarvitsee maanomistajan eli luonnonpuiston tapauksessa Metsähallituksen poikkeamisluvan.

Luonnonpuistot ovat normaalisti tiukasti suojeltuja, eikä niissä saa välttämättä edes kulkea jalan.

Metsähallituksen pitääkin arvioida, voidaanko poikkeusluvan mukainen pyynti toteuttaa luonnonpuistossa vaarantamatta puiston perustamistarkoitusta.

Lain mukaan eläimen metsästämiseen luonnonpuistoissa voi antaa luvan, jos peto aiheuttaa ilmeisen uhan ihmisen turvallisuudelle tai peto uhkaa aiheuttaa omaisuudelle merkittävää taloudellista vahinkoa.

Nordströmin mukaan tapauskohtaista arviointia tehdään, mutta Metsähallitus painottaa vain noudattavansa lainsäädäntöä.

– Taloudellisen vahingon ehkäisemisellä on vahva painoarvo lainsäädännössä, Nordström kertoo.

Arvion pedon tekemistä taloudellisista vahingoista tekee Riistakeskus, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa.