Oulun yliopiston hallituksen kokoonpano pienenee yhdellä jäsenellä – hallintovaalit järjestetään syksyllä

Kaikkien nykyisen hallituksen jäsenten toimikausi päättyy tämän vuoden lopussa.

Oulun yliopiston kyltti ja opiskelijoita.
Hallitus on Oulun yliopiston ylin päätöksenteon elin, joka päättää muun muassa yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista. Kuva: Paulus Markkula / Yle
  • Roosa Sarajärvi

Oulun yliopiston hallituksen jäsenmäärä pienenee tulevalla kaudella yhdellä jäsenellä, kun yliopistoyhteisön ulkopuolisten jäsenten määrä laskee viidestä neljään. Vuoden 2026 alussa käynnistyvällä kaudella yliopiston hallituksen kokoonpanossa on kymmenen jäsentä.

Asiasta päätti yliopiston kollegio kokouksessaan keskiviikkona. Kollegio nimesi myös keskuudestaan työryhmän valmistelemaan ulkopuolisten jäsenten valintaa.

Professoreilla, muulla henkilöstöllä ja opiskelijoilla sen sijaan säilyy kaikilla hallituksessa kaksi edustajaa. Lisäksi jäsenten toimikausi jatkuu nelivuotisena, paitsi opiskelijajäsenten, jotka toimivat tehtävässään kaksi vuotta.

– Nelivuotisen toimikauden avulla tavoitellaan pitkäjänteisyyttä hallitustyöskentelyyn. Tavoitteena on myös vahvistaa yliopistodemokratiaa ja yliopistoyhteisön ääntä päätöksenteossa, kollegion puheenjohtaja Helka-Liisa Hentilä kertoo yliopiston tiedotteessa.

Kaikkien nykyisen hallituksen jäsenten kausi päättyy tämän vuoden lopussa. Uudet professorien ja muun henkilöstön edustajat valitaan hallintovaaleilla syksyllä 2025. Opiskelijoiden edustajat valitsee Oulun yliopiston ylioppilaskunta.

Yliopistoyhteisön suhteellista edustusta hallituksessa lisättiin myös kaudelle 2022–2025. Tuolloin kollegio laski jäsenmäärää kahdestatoista yhteentoista poistamalla yhden hallituspaikan ulkopuolisilta jäseniltä.

Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.