Indonesian metsäkato kiihtyi viime vuonna entisestään

Metsäpalon jälkiä ja ihmisiä työskentelemässä maalla, mikä kuvastaa perinteistä maanviljelymenetelmää.
Asukkaat Bogorin hallintoalueella raivaavat ja polttavat metsää Länsi-Jaavalla, Indonesiassa elokuussa 2023. Kuva: AOP
  • Roni Kuronen

Indonesian metsäkato kiihtyi viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin, paikallinen kansalaisjärjestö Auriga Nusantara sanoo.

Järjestö perustaa arvionsa satelliittikuvien analysointiin ja muuhun tiedonkeräykseen.

Indonesiassa metsäkadon eteneminen on yksi maailman nopeimmista.

Sitä kiihdyttävät etenkin maan lukuisat yksilajiset puuviljelmät, palmuöljyn viljely ja yhä useammin myös kriittisten mineraalien louhinta.

Maan luonnonmetsät kuuluvat maailman biologisesti monimuotoisimpiin ympäristöihin, jotka toimivat sekä tärkeänä hiilinieluna että monen uhanalaisen eläin- ja kasvilajin kotina.

Auriga Nusantaran raportin mukaan metsää kaadettiin viime vuonna Indonesiassa 261 575 hehtaarin edestä.

Lähde: AFP