Lapualla toimivan Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy:tä koskevat muutosneuvottelut on saatu päätökseen.
Neuvotteluiden lopputuloksena maalämpöpumppuja valmistavan yhtiön toiminta lakkautetaan.
Lapualla on työskennellyt noin 20 työntekijää. Osalle heistä saatetaan tarjota paikkaa Oilon Groupin tehtaalta Kokkolasta.
Lapualta loppuvien työpaikkojen lisäksi Oilon vähentää konsernin työntekijöitä. Kaikkiaan irtisanotaan 28 henkilöä.
Vuonna 1983 perustettu Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy on lahtelaisen Oilon Groupin tytäryhtiö.
Oilon-konserni osti Suomen Lämpöpumpputekniikan osake-enemmistön vuonna 2019.
Lapualla on valmistettu pääosin asuinkiinteistöjen maalämpöpumppuja.
– Korkotaso, energiahintojen lasku ja rakentamisen hidastuminen ovat vaikuttaneet markkinaan, emmekä ole onnistuneet saavuttamaan riittävää liikevaihtoa kannattavaan liiketoimintaan, toimitusjohtaja Tero Tulokas perusteli muutosneuvotteluja tiedotteessa.
Oilon Groupin muutosneuvotteluissa oli vaarassa enimmillään 47 työpaikkaa. Oilonin työllistää yli 400 henkilöä.
Yrityksellä on tuotantoa Suomen lisäksi Yhdysvalloissa ja Kiinassa sekä myyntitoimistot Brasiliassa ja Saksassa.