Merenkurkun luonnonsuojelualueen kohtalo voi ratketa jo tänä vuonna: ”Jokainen haluaa, että joku päätös asialle saadaan”

Kiistellyn luonnonsuojelualueen perustamiseen liittyviä ristiriitoja on koetettu selvittää niin puolueettoman sovittelijan kuin työryhmienkin voimin.

Kivikkoista ja kallioista Vaasan ulkosaaristoa auringonpaisteessa.
Merenkurkun Kuva: Antti Haavisto / Yle
  • Terhi Varjonen

Ympäristöministeriö esitti vuonna 2020 luonnonsuojelualueen perustamista Vaasan, Mustasaaren, Korsnäsin, Maalahden, Uudenkaarlepyyn ja Vöyrin alueille.

Se yllätti kunnat ja asukkaat. Hanke onkin herättänyt paikallisissa kovaa vastustusta, sillä luonnonsuojelualueen pelätään haittaavan saaristolaiselämää kalastuksineen ja metsästyksineen.

Pohjanmaan liitto puolestaan ihmetteli valmistelun aloitusta, josta ei ollut tullut liitolle tietoa.

Ympäristöministeriö on suunnitellut Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustamista vuosia. Alkuperäisissä suunnitelmissa alueen pinta-ala olisi ollut noin 100 000 hehtaaria.

Noista lukemista on sittemmin tultu selvästi alas: tällä hetkellä Merenkurkkuun suunnitteilla oleva alue olisi 59 000 hehtaaria ja suurimmaksi osaksi merta. Maapinta-alaa olisi vain noin 3 000 hehtaaria.

Vastustus on ollut niin kovaa, että ympäristöministeriö otti aikalisän ja vuosina 2023–2024 toteutettiin sovitteluhanke, jotta ristiriitoja saataisiin purettua. Osana sitä tehtiin puolueeton selvitys, jossa haastateltiin 40:ää alueella toimivaa henkilöä.

Tästä saatiin aikaiseksi raportti, jonka pohjalta on alettu käydä keskusteluja kahdessa työryhmässä.

Samaan aikaan säädöstyöryhmän kanssa on menossa myös Etelä-Pohjanmaan ely-keskuksen vetämä yhteishallinnan mallin kehittämistyöryhmä.

”Pitää uskoa vakaasti, että tulos syntyy”

Ministeriö asetti kesällä 2024 työryhmän, joka valmistelee luonnonsuojelualueen perustamiseen liittyvää säädöstä.

Jäseninä ovat niiden kuntien edustajat, joiden alueelle uusi luonnonsuojelualue tulisi. Asiantuntijat ja sihteeri ovat valtion nimittämiä.

Työryhmä on saamassa osuutensa valmiiksi. Sisällöstä ei ole kerrottu ja työryhmän puheenjohtaja Jan Finne kertoo ainoastaan, että työtä on tehty hyvässä hengessä.

– Meillä on ollut ajatuksena, että yritetään nyt löytää hyvä ratkaisu. Jokainen haluaa, että joku päätös asialle saadaan, koska tällainen pitkään jatkuva epävarmuuskin on huono, sanoo Finne.

Työryhmällä on aikaa helmikuun loppuun asti työstää ehdotustaan. Asiantuntijat on kuultu ja on aika vetää kaikki yhteen.

Työryhmän puheenjohtaja Jan Finne kertoo, että työ alkaa olla loppusuoralla.

Kun säädösvalmistelutyöryhmän ehdotus valmistuu, ympäristöministeriö päättää sen lähettämisestä lausunnolle ja asetuksen jatkovalmistelusta.

Lausuntokierroksesta tulee laaja, mutta jos kaikki menee sutjakkaasti eteenpäin, saattaa luonnonsuojelualueen perustaminen olla lähitulevaisuutta.

– Kyllä puheenjohtajana pitää uskoa vakaasti, että tulos syntyy. Se saattaisi olla ehkä mahdollisesti loppuvuodesta, arvelee Finne.