Tuhannet Yhdysvaltain kehitys­yhteistyö­viraston työn­tekijät lomautetaan perjantaina

Yhdysvaltojen ulkopuolella työskentelevät työntekijät pyritään palauttamaan kotimaahan kuukauden kuluessa, USAID:in verkkosivuilla kerrotaan.

Mielenosoittajia kehitys­yhteistyö­viraston edessä.
Kehitysyhteistyön puolustajat osoittivat maanantaina mieltään Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston edessä Washingtonissa. Kuva: Mandel Ngan / AFP
  • Meri Naski

Tuhannet Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston (USAID) työntekijät lomautetaan perjantai-illasta lähtien, virasto tiedottaa Yhdysvaltojen yleisradioyhtiö NPR:n mukaan.

USAID:n lausunnon mukaan lomautukset koskevat kaikkia suoraan palkattuja työntekijöitä, lukuun ottamatta niitä, jotka työskentelevät keskeisissä johtotehtävissä tai muissa kriittisissä rooleissa.

Yhdysvaltojen ulkopuolella työskentelevät työntekijät pyritään palauttamaan kotimaahan kuukauden kuluessa, USAID:in verkkosivuilla kerrotaan.

Lisäksi virasto tiedottaa tulevansa irtisanomaan ”sopimukset, joita ei määritellä välttämättömiksi”.

USAID:in toimenpiteet ovat seurausta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tekemistä leikkauksista valtion rahoittamiin ohjelmiin.