Jyväskylä sulkee Ritoniemen ja Tikkakosken päiväkodit

Kaupunki on kertonut muutoksista lasten huoltajille ja järjestää asiasta myös infotilaisuuden.

Lapsia päiväkodin pihassa.
Tikkakosken päiväkodissa on 1-5-vuotiaiden lasten ryhmiä. Kuvituskuva. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
  • Heli Kaski

Jyväskylän kaupunki sulkee Ritoniemen ja Tikkakosken päiväkodit toukokuun lopussa.

Kaupungin mukaan Tikkakosken varhaiskasvatusryhmät siirtyvät Luonetjärven ja Liinalammin päiväkoteihin. Ritoniemen päiväkodista lapset sijoitetaan alueen muihin päiväkoteihin.

Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessaan, että Ritoniemen päiväkodin tiloista luopuminen liittyy itäisen Palokan varhaiskasvatusjärjestelyihin. Lohikosken uusi päiväkoti avataan elokuun alussa.

Tikkakosken päiväkodin sulkemisen taustalla on kaupungin mukaan elinkaarensa päähän tullut kiinteistö.

Kaupunki on tiedottanut lasten huoltajia päiväkotien sulkemisista. Perheille järjestetään infotilaisuudet muutoksista helmikuun 13. päivä.

Jyväskylässä varhaiskasvatuspalveluiden tarve on pitkään ollut suuri. Videolta näet, miten esimerkiksi sijaispulaa on vuosien aikana ratkottu:

Varhaiskasvatus kärsii valtakunnallisesta opettajapulasta. Kun sijaisia on vaikea saada, Jyväskylässä päiväkodit ovat luoneet mallin, joka helpottaa sijaisten palkkaamista. Video: Simo Pitkänen / Yle