Kouvolan kaupungintalolla kävi kova kuhina torstaina aamupäivällä.
Syynä on se, että tavarataloketju Biltema etsi Kouvolassa kevättalvella avautuvalle tavaratalolleen työntekijöitä ja piti kaupungintalolla niin sanottua pikarekryä eli työnhakuhaastattelua.
Pikarekryn ideana on, että jokainen paikalle tuleva voi tulla Bilteman viisi minuuttia kestävään työhaastatteluun. Jokaiselta kysytään samat kysymykset.
Biltema palkkaa Kouvolaan 25 työntekijää. Kaupungintalolle oli saapunut jo aamupäivällä kello kymmenen jälkeen työnhakijoita lähemmäs sata. Koko päivän aikana työhaastattelussa kävi noin 250 ihmistä.
Pieni tähtihetki
Jonossa työhaastattelua oli odottamassa aamupäivällä Katja Haulmark, joka kuuli tapahtumasta serkultaan.
– Tulin katsomaan, mikä on homman nimi. Olen opintojeni loppupuolella, joten pitäisi katsella työpaikkoja.
Haulmark opiskelee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Hän on hakenut jo viime kesästä asti oman arvionsa mukaan satoja työpaikkoja. Ainoastaan neljä työpaikkaa on kutsunut hänet haastatteluun.
– Voi olla, että tämä poikii työpaikkoja jopa paremmin.
Aleksi Jylhä oli päässyt jo työhaastatteluun. Hän kertoo hakevansa vuorovastaavan tai esihenkilön pestiä.
– Haluan katsoa, millaiset mahdollisuudet täällä on. Toivottavasti haastattelu meni hyvin.
Jylhän mielestä viiden minuutin haastattelusta ei saa täyttä potentiaalia hakijasta irti.
– Tämä on pieni tähtihetki, jonka ihminen voi itsestään näyttää.
Toimiva konsepti
Tavarataloketju Biltema on käyttänyt pikarekrytointia pidemmän aikaa Ruotsissa. Viime syksynä Bilteman pikarekrytointi oli Suomessa ensimmäistä kertaa Kemissä.
Biltema Suomi oy:n markkinointipäällikkö Joonas Leinonen kertoo, että pikarekrytointi on tuonut hyviä lopputuloksia. Hän kertoo, että jokainen hakija on aidosti tasavertaisessa asemassa, kun kaikki saavat tulla kertomaan itsestään kasvotusten.
– Kysymykset esitetään jokaiselle samalla tavalla ja haastattelut pidetään tiiviinä.
Pikatyöhaastatteluiden jälkeen Biltema valitsee ehdokkaat perinteisten malliseen jatkohaastatteluun. Yritys ilmoittaa jatkoon päässeille rekrytoinnin jatkosta ensi viikolla.
Markkinointipäällikkö Joonas Leinonen kertoo, että jatkossa pikarekrystä tulee vakiintunut käytäntö, kun Biltema avaa uusia tavarataloja. Kesätöihin yritys hakee työntekijänsä toistaiseksi vain perinteisellä mallilla.
– Kenties tulevaisuudessa pikarekrytointi voi laajentua myös kesätöihin, Leinonen arvioi.