Turun kaupunki on tekemässä ylijäämäisen tuloksen vuodelle 2024.
Tuoreen tilinpäätösennusteen mukaan ylijäämä on 0,1 miljoonaa euroa, eli satatuhatta euroa. Kaupunki tekee siis voittoa vain niukasti.
Turun tiedotteen mukaan alun perin tuloksen oli ennakoitu olevan vahvasti alijäämäinen, peräti 23,7 miljoonaa euroa. Kaupungin mukaan ylijäämäiseen tulokseen vaikuttivat maaomaisuuden myyntituotot ja sijoitusten poikkeuksellisen hyvät tuotot.
Osa maaomaisuuden myyntivoitoista tuli jo vuodelle 2024, vaikka niitä odotettiin vasta tälle vuodelle. Lisäksi kaupungin mukaan tulokseen vaikutti investointien hidas eteneminen joka hillitsi kaupungin velkaantumista.
Vuoden 2024 aikana Turku teki myös erilaisia säästötoimenpiteitä, esimerkiksi viivästytti rekrytointeja ja hankintoja. Lisäksi kaupunki kävi läpi yt-neuvottelut.
– Toimenpiteistä huolimatta menot ylittivät asetetun tavoitteen, joten kestävän talousuran saavuttaminen edellyttää suunniteltujen sopeuttamistoimenpiteiden toteuttamista, Turun talousjohtaja Valtteri Mikkola sanoo tiedotteessa.