Luonnonperintösäätiö osti raakkualueen suojeltavaksi Kainuussa

Säätiö kertoo suojelevansa Hyrynsalmella metsän, jonka läpi virtaa raakkujoki. Alue ostettiin lahjoituksella saaduilla varoilla.

Hyrynsalmella virtaava Lietejoki rannalta kuvattuna.
Luonnonperintösäätiö kertoo ostaneensa Hyrynsalmelta metsän, jonka läpi virtaa Lietejoki. Kuva: Petri Haapala
  • Eetu Ruonakoski

Luonnonperintösäätiö kertoo ostaneensa Hyrynsalmelta Kainuusta yli 14 hehtaarin metsän, jonka halki virtaa raakkujoki. Alue aiotaan suojella.

Suojeltavalla alueella on useamman hehtaarin verran lähes luonnontilaista metsää, säätiö kertoo.

Alueen pohjoispuolella virtaavassa kirkasvateisessä Lietejoessa asustaa säätiön mukaan erittäin uhanalaisia jokihelmisimpukoita, eli raakkuja.

– Tähänastinen omistajasuku on pitänyt huolta, että jokea ja sen eliöstöä suojaa riittävän leveä metsäinen suojavyöhyke, säätiön suojelupäällikkö Petri Haapala kertoo tiedotteessa.

Säätiön mukaan raakkumetsä hankitaan säätiön saamalla 25 000 euron lahjoituksella. Uusi suojelualue nimetään Lietejoen helmeksi.

Raakkujen lisäksi joessa elää Luonnonperintösäätiön mukaan myös harjuksia ja taimenia.

Suojelualueen pohjoispuolelta puolestaan alkaa 645 hehtaarin suuruinen Vorlokin Natura 2000 -alue.

Natura-alueita on perustettu EU:ssa tärkeiden luontotyyppien ja -lajien suojelemiseksi. Suomessa alueiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 50 000 neliökilometriä, eli yli 10 prosenttia maan kokonaispinta-alasta.