Vain voitto puuttuu.
Yhdistetyn huippuihin lukeutuva Ilkka Herola on tahkonnut maailmancupia vuodesta 2012 lähtien, muttei ole vielä juhlinut henkilökohtaisen kilpailun ykköstilaa.
Tällä kaudella voittoon voi olla saumoja, sillä 29-vuotias Herola vetää elämänsä kautta maailmancupissa, jonka kokonaistilanteessa hän on kuudentena.
Herola on ollut parhaimmillaan yhteispisteissä seitsemäs kausilla 2020–2021 ja 2016–2017.
Herolaa on pidetty pitkään yhtenä yhdistetyn maailmancup-sirkuksen kovimmista hiihtäjistä. Tällä kaudella suomalainen on äitynyt myös tasaisen vahvaan hyppyvireeseen.
Herola onkin ollut viime aikoina mukana aivan voittotaisteluissa, kun lähtöpaikka ladulle ei ole ollut toivottoman kaukana. Hän on noussut kuluvalla kaudella maailmancupissa kahdesti palkintokorokkeelle ja ollut seitsemän kertaa neljän parhaan joukossa.
Henkimaailman hommaa?
Yhdistetyn suomalaistähden mukaan hypyn uomiin saamiseksi ei ole käytetty sen kummempia vippaskonsteja.
Harjoittelua ei ole liiemmin muutettu, mutta useista aiemmista kausista poiketen kesän hyppyvire siirtyi myös lumelle ja kauden ensimmäisiin kilpailuihin.
– Se on vahvistanut itseluottamusta kisoihin. Tasaisuus on ollut niitä peruja, Herola sanoo.
Joitain viilauksia on tehty esimerkiksi voimaharjoitteluun, jota on kevennetty. Enää Herola ei tähtää voimatasojen merkittävään kehitykseen.
– Ei sillä tavalla, että ollaan kolme kuukautta jumissa, kun on kolme kuukautta treenattu punttia, jotta saataisiin kolme senttiä nousukorkeuteen lisää. On oltu tyytyväisiä siihen, mikä se on ja pyritty optimoimaan olemassa olevaa suorituskykyä.
– Puhutaan niin marginaalisista asioista, että olisi mielestäni väärin väittää, että tämä olisi kaiken selittävä tekijä tässä.
Herola allekirjoittaa, että mäkihyppy on pitkälti ”henkimaailman hommaa”, jossa hyvän tai huonon jakson syyn löytäminen voi olla hankalaa.
– Jarkko Saapunki sanoi taannoin, että se on enemmän taidetta kuin urheilua. Vaikka itse suoritus on fyysinen, sen muokkaaminen on täysin päänsisäinen asia. Jos ei itse oivalla tai saa ohjailtua itseään pienillä mielikuvilla oikeaan suuntaan, ei kehity.
Herola sai ennen tätä kautta talonrakennusprojektinsa valmiiksi. Sekin saattaa hänen mukaansa jossain määrin vaikuttaa, vaikkei rakennusprojekti selitäkään heikosti sujunutta viime kautta.
– Tänä vuonna olen osannut nauttia, kun ei ole tarvinnut tehdä mitään, kun menen kotiin. Se on ehkä nostanut palautumisen harjoituskaudella eri tasolle.
Kilpailu motivoi
Herola alkaa olla kokeneimpia urheilijoita yhdistetyn maailmancupissa. Nuorempana kehittyminen ja huipun tavoittelu ajoivat eteenpäin.
Nykyään kova treenaaminen ja pakko kehittyä eivät enää ole jatkuvasti hänen mielessään.
– Voin hyväksyä sen, etten välttämättä kehity enää. Se antaa tilaa sille, että uskallan kokeilla erilaisia asioita ja olla rennosti niiden kanssa.
Nykyään hän nauttii eniten kilpailemisesta.
– Se on ainoa asia, joka minut tässä pitää. Nautin kilpailukauden aikaisesta pelistä: miten palaudutaan nopeammin, kuka ottaa mäet ensimmäisenä haltuun – kun hiihdetään numerolaput rinnassa ja kaikilla on oma taktiikka.
– En enää nauti harjoituskauden aloittamisesta touko-kesäkuussa neljän tunnin hiihdolla vesisateessa. Minun täytyy tehdä vaadittavat asiat, jotta talvella on sitten kiva kilpailla.
Herola on päässyt maistamaan voittoa vuonna 2019, jolloin hän ja Eero Hirvonen voittivat maailmancupin parisprintin kotiyleisön edessä Salpausselällä.
Herola myöntää, että menestyminen kiehtoo varmasti jokaista urheilijaa. Kilpaileminen voi olla silti antoisaa, vaikkei menestystä jatkuvasti tulisi. Uuden mahdollisuuden saaminen ja yrittäminen kiinnostavat.
– Jos tuloslistaani katsoo taaksepäin, jos menestys olisi ollut ainoa ajuri, minkä perässä olen, eiköhän tämä olisi loppunut jo kauan sitten. Vaikka tulostaso on ollut aika tasainen, absoluuttinen voittaminen ei ole ollut minun osani.
– Lajissamme on ollut urheilijoita, jotka yleensä dominoivat jonkin ajanjakson, ja minä olen lähinnä katsellut Jarl Magnus Riiberin dominointia ja muutaman muun todella tasaista ja kovaa tulostasoa.
Mitalikunnossa
Herolan uran toistaiseksi kirkkain kruunu on Oberstdorfin MM-kisojen hopea keväältä 2021. Neljä vuotta sitten suomalainen oli hyvässä iskussa maailmancupissa, kuten nytkin.
Hän uskoo, että mitalimahdollisuudet muutaman viikon päästä Trondheimissa alkavissa MM-kisoissa ovat samaa luokkaa kuin Oberstdorfissa.
– Normaalisuorituksella päästään mitalitaisteluun. Sitten se on päivän kunnosta ja aika monesta muusta asiasta kiinni.
Otepään maailmancupin kisat olivat viimeiset ennen MM-kisoja.
– Tänä ja ensi vuonna on vielä yhdet isommat kisat edessä. Pyritään ottamaan niistä kaikki irti ja katsotaan sitten, onko niitä vielä lisää tulossa, vai joko Ilkka-pojalle riittää, hän viittaa MM-kisoihin ja ensi talven olympialaisiin.