Libanon sai uuden hallituksen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2022

Konfliktien ja köyhyyden riivaama Libanon on saanut uuden hallituksen. Pääministeri Salam haluaa ”uudellenrakentaa luottamusta” kansainvälisen yhteisön kanssa.

Libanonin pääministeri Nawaf Salam.
Libanonin pääministeri Nawaf Salam Beirutissa 8.2.2025. Kuva: Wael Hamzeh / EPA
  • Veikko Eromäki

Lähi-idässä Välimeren rannalla sijaitseva Libanon on saanut uuden hallituksen, jota johtaa pääministeri Nawaf Salam. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2022, kun maassa on täysin toimivaltainen hallituskokoonpano.

Libanonissa hallituksen muodostaminen ei ole helppoa, sillä ministerien tehtävät pitää jakaa tasan uskonnollisten ryhmien kesken.

Salamin hallituksessa on 24 ministeriä, joista puolet on kristinuskon eri suuntausten edustajia ja puolet islaminuskon eri suuntausten edustajia.

Nyt hallituksen muodostamista helpotti hieman se, että Iranin tukeman Hizbollah-äärijärjestön poliittinen vaikutusvalta on heikentynyt sen otettua Israelin kanssa yhteen viime vuoden aikana.

Pääministeri Salam on entinen diplomaatti ja Kansainvälisen tuomioistuimen entinen puheenjohtaja. Salamin mukaan Libanonin ”ainoa tapa pelastua on uusiutua”.

– Aion palauttaa luottamuksen kansalaisten ja valtion välille, Libanonin ja arabinaapureidemme välille, Libanonin ja kansainvälisen yhteisön välille, Salam vannoi puheessaan lauantaina.

X:ssä Salam kertoi myös aikovansa velvoittaa Israelin vetäytymään ”kokonaan miehittämiltään” Libanonin alueilta.

Libanon on kaoottisessa tilassa vuosia kestäneen talousromahduksen, Hizbollahin ja Israelin uusimman yhteenoton sekä Beirutin vuoden 2020 räjähdyksen jäljiltä.

EU:n Libanonin-suurlähettiläs, belgialaisdiplomaatti Sandra De Waele onnitteli X:ssä Libanonin uutta hallitusta ja sen sitoutumista uudistuksiin ja sanoi unionin tukevan maata sen uudistustyössä.

Lähde: AP