Kajaanin kaupunginteatterissa pelataan tänä keväänä pesäpalloa kovin panoksin.
Pesismusikaalissa pientä Koskelan kuntaa uhkaa pakkoliitos naapurikunnan kanssa ja päätyminen kansainvälisen ydinjätteen loppusijoituspaikaksi.
Kunnanisät haastavat sattumalta valtion pesäpallo-otteluun, jossa ratkaistaan kunnan kohtalo. Joukkueeseen tarvitaan koko kunnan väki ja yhteishenkeä.
– Idea pesäpalloa ja kunnallispolitiikkaa yhdistävästä musikaalista oli niin pähkähullu, että sitä oli pakko lähteä kehittämään, kertoo musikaalin käsikirjoittaja-ohjaaja Janne Kinnunen.
Kinnunen ja musikaalin toinen käsikirjoittaja Sanna Heikkinen katsoivat vanhoja elokuvia, joissa suuret ongelmat ratkaistaan usein urheilutapahtumassa.
Pesäpallo oli luonteva valinta lajiksi, koska sen asema alueella on vahva. Löytyyhän naapurikunnasta Superpesiksen kautta aikain menestynein seura Sotkamon Jymy.
Samalla he halusivat tutkia syrjäseudun elävänä säilymisen ehtoja sekä pesäpallon merkitystä kansallisen, paikallisen ja yksilön identiteetin rakentumisessa.
– Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, Kontiolahdelta, ja tuntenut lapsuudesta asti paineen, joka tulee ulkopuolelta, etelästä. Olemme halunneet korostaa, että näistä asioista selvitään yhteistyöllä, Kinnunen sanoo.
Lapsuuden pelikokemus uudelleen käyttöön
Musikaalissa herää henkiin Koskelan kunnan takavuosien menestysjoukkue Koskelan Kumu. Joukkueessa on mukana entinen huippupesäpalloilija Jami, joka on joutunut palaamaan maitojunalla kotiin.
Jamia esittää Kiteellä kasvanut ja pesäpalloa varhaisteini-ikään asti pelannut näyttelijä Mika Silvennoinen.
– Räpylä pysyy kädessä, lyönti lähtee, syöksy kulkee ja säännöt ovat hallussa. Olen päässyt näyttämään ja käyttämään taitoja, harjoituskaudella neuvoin muillekin, kuinka heitto kulkee ja kroppa kiertyy.
Kaiken keskellä lavalla nähdään pesäpallon keksijä Tahko Pihkalan roolissa Jukka Peltola, joka valottaa katsojille suomalaisen pesäpallon historiaa. Katsojan ei tarvitse kuitenkaan olla pesäpallon asiantuntija, sanoo ohjaaja Janne Kinnunen.
– Ensimmäisen biisin aikana käydään säännöt lyhyesti läpi, ja esityksen aikana pelataan pesäpalloa eri muodoissa. Kaikki on helposti nähtävissä, mutta toki siellä on pesikseen intohimoisesti suhtautuville koukkuja.
”Tilasimme meneviä ralleja”
Kinnunen kuvailee esitystä iloluontoiseksi musikaalikomediaksi, jossa on myös syvempiä samaistumispintoja. Esimerkiksi yksi kappaleista on parisuhdetta käsittelevä balladi.
Musikaalin säveltänyt Joel Mäkinen tunnetaan esimerkiksi Pimeys ja Joel Herttua -yhtyeistä.
– Mäkinen on tehnyt tähän kymmenkunta uutta biisiä. Tilasimme meneviä ralleja ja ne ovat tarttuvia. Kotiin mennessä voi hyräillä vaikka biisiä Pesis pelastaa, Kinnunen kertoo.
Pesismusikaali saa kantaesityksensä 14. helmikuuta. Kevään esityksiin tekijät odottavat myös sellaisia katsojia, jotka eivät yleensä käy teatterissa.
– Sitä minä ainakin toivon, että täällä näkee pesisniiloja ihan älyttömästi, naurahtaa näyttelijä Mika Silvennoinen.
Kaikkien käänteiden jälkeen Koskelan kunnalle ja pesisjoukkueelle käy hyvin, Silvennoinen paljastaa.
– Koskelan Kumu menee finaaleihin, totta kai.