21-vuotiaalle yli kuuden vuoden vankeusrangaistus laajasta huumausainerikoksesta

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus langetti pitkän tuomion huumausaineiden hallussapidosta ja levittämisestä.

Espoon Oikeustalo.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoo kyseessä olleen hyvin suuri huumausainemäärä. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
  • Ville Lappalainen

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tänään maanantaina antanut tuomion laajassa huumausainerikoskokonaisuudessa.

Käräjäoikeus tuomitsi 21-vuotiaan Florian Shehun kuuden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta.

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Shehun hallussa on ollut yhteensä yli 195 kiloa marihuanaa. Oikeus katsoo, että kyseessä on hyvin suuri huumausainemäärä. Toiminta oli hyvin organisoitua ja suunniteltua, tuomiossa kerrotaan.

Shehu tunnusti marihuanan hallussapidon, mutta kiisti levityksen.

Tuomittu on saapunut Suomeen yksinomaan tehdäkseen rikoksen. Syyttäjän mukaan toiminnassa on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä.

Tuomittu kertoi suostuneensa tehtävään rahoittaakseen sairaan sukulaisensa hoitoja Euroopassa. Käräjäoikeus katsoi, ettei motiivi vähennä teon moitittavuutta.

Vaikka syyttäjä väitti, että rikos oli tehty järjestäytyneen rikollisryhmän osana, tätä ei voitu näyttää toteen Shehun osalta, joten syyte hylättiin tältä osin.

Rikos tapahtui Espoossa 7.7.2024–2.10.2024.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.