Padasjoen kunnanhallitus ei maanantaina päätynyt tekemään muutoksia tuulivoimarakentamisen suojaetäisyyksiin.
Kunnanhallitus päätti tasaisen äänestyksen jälkeen esittää valtuustolle, että tuulivoimalan etäisyys vakituisesta asunnosta ja loma-asunnosta tulisi olla vähintään kaksi kilometriä. Myös tuulivoimaloiden enimmäiskorkeudeksi linjattiin enintään 290 metriä Päijänteen pinnasta mitattuna.
Ehdot ovat samat, jotka jo kertaalleen esitettiin valtuustolle. Se kuitenkin palautti asian tammikuun lopulla uudelleen valmisteltavaksi jääviysepäilyiden takia.
Tällä kertaa kokouksesta poistuivat esteellisenä hallituksen puheenjohtaja Heikki Toivonen (kok.), hallituksen jäsen Eeva-Riitta Kusmin (kesk.) ja varajäsen Silja Savola (kok.).
Koska kunnanhallituksen äänet menivät äänestyksessä tasan 3–3, esitykseksi tuli puheenjohtajana toimineen varapuheenjohtaja Mira Vilkmanin (sd.) tekemä vastaesitys.
Kunnanjohtaja Juha Rehulan tekemässä esityksessä suojaetäisyys oli yksi kilometri, eikä voimaloille määritelty tarkkaa enimmäiskorkeutta. Hän jätti päätökseen eriävän mielipiteen.
Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.